2017/07/26

Woodstock hippijuhlat

Minulla on aivan super-ihana suku. Tällaisen väitteen perään saattaa useasti saada mitä ihmeellisimpiä katseita, sillä eihän suvun kanssa voi olla kivaa viettää aikaa. Hahaa.. Mutta minäpäs kerron yhden esimerkin siitä miksi sukuni on aivan mahtava. Tänä vuonna enoni järjesti meille juhlat woodstock-teemalla omalla mökillään Emäsalossa. Yöpyminen tapahtui tietenkin telttakylässä johon jokainen porukka pystytti oman pienen tönönsä. Toiselle puolelle pihaa oli rakennettu musiikkilava ja rannan kupeeseen oli pystytetty ruokailuteltta joka oli koristettu värikkäillä kankailla ja valopalloilla. Koko suku saapui juhliin pukeutuneena hippi-henkisiin asuihin. Oli värejä, kukkia, kiistanalaisia koruja ja pyöreitä aurinkolaseja. Koko tunnelma oli kesäisen rento ja booheemi. Siis miten siistiä - kysyn vaan?



(osa kuvista ovat isäni ottamia - kiitos!)

Juhlien kunniaksi sää sattui olemaan suorastaan helteinen. Isossa pihapiirissä pyöri värikkäisiin rentoihin asuihin pukeutuneita eri-ikäisiä juhlijoita jotka olivat saapuneet paikalle ympäri Suomea. Osallistujia oli neljässä sukupolvessa, jokainen silti yhtä innoissaan meidän woodstock-viikonlopusta. Alkumaljan jälkeen useampi tunti hurahti musisoiden ja tanssien. Myös meidän nuorimmat "hipsterit" uskaltautuivat lavalle. He nappasivat marakassit ja muut rytmisoittimet ja kipusivat lavan reunalle jammailemaan. Extempore, juuri niin kuin hippijuhlissa pitää. Lavan edustalla tanssiliikeet olivat soljuvat ja sujuivat parhaiten ilman kenkiä. Hetken päästä koko suku oli koripalloturnauksen pöyrteissä.  

Illan tullen kokoonnuimme telttaan syömään herkkuillallista meren ääreen. Lauloimme, juttelimme ja nauroimme. Etenkin nauroimme. Näimme auringonlaskun ja.. kröhöm.. myös auringonnousun. Mutta ei se ole niin justiinsa. Koska hippijuhlat ovat hippijuhlat!

Kiitos enolleni ja hänen perheelle aivan mahtavista juhlista ja tietenkin myös muille kanssajuhlijoille. Olette parhaita!

-Såfin

PS. Kurkkaa myös postaus meidän poikien vaaleansinisistä hippipaitojen värjäyksestä (klik!)

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää kyllä kerrassaan hauskoille juhlille! Meillä ei taitaisi lähisuvusta löytyä yhtä mahtavaa heittäytymistä vaan enemmänkin perinteistä jurotusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. Juu, täytyy kyllä sanoa että meillä on kerrassaan hulvaton suku :D

      Poista
  2. Kuulostaa ja näyttää hauskalta! Seuraavaksi olisi meidän vuoro järjestää serkustapaaminen miehen serkuille + puolisoille. Ideat hautumassa. Näissäkin juhlissa on yleensä ollut joku pukeutumisteema.

    VastaaPoista