2018/01/23

Se hetki lasten leikkausosaston odotushuoneessa

Meidän 6-vuotiaalla ei ole koskaan ollut yhtään korvatulehdusta. Silti hänen kuulonsa alkoi heikkenemään joulun tienoilla. Jokaiseen kysymykseen saimme hänelta aina vastaukseksi: "mitä?". Huomattuamme, ettei kyseessä ollut pelkkä varhaismurkkuiän oireilua tai väliinpitämättömyyttä meidän pyyntöjä kohtaan veimme hänet lääkärin vastaanotolle. Silloin saimme kuulla ikävät uutiset. Hänellä oli poikkeuksellisen suurelta vaikuttava kitarisa joka oli tukkinut korvakäytävät sisältäpäin ja esti näin nesteiden liikkumisen korvakäytävissä. Korvan sisään oli kertynyt huomattava määrä rähmää ja jotta vältyttäisi lisäongelmilta kumpaakin korvaan piti pikimmiten laittaa putket. Saman leikkauksen aikana poistettaisi myös ongelman aiheuttaja, kitarisa. Leikkausaika oli jo heti kolmen päivän päästä diagnoosista. Leikkaus tehtäisi nukutuksessa ja vaikka kyseessä onkin melko tavallinen toimenpide, meitä kaikkia jännitti paljon..

Varhain eilen aamulla saimme antaa meidän 6-vuotiaalle viimeiset kiinteät, sillä leikkausta edeltävään 6 tuntiin ei saanut syödä. Mitä lähemmäksi pääsimme h-hetkeä jännittyneisyys ja pelot alkoivat paistaa läpi meissä kaikissa. Olin yllättynyt siitä miten reipas meidän pikkupotilas silti oli. Sairaahoitajien selittäessä meidän 6-vuotiaalle nukutuksesta ja käteen asetettavasta kanyylista hän nyökkäili iloisesti. Itse tunsin kyyneleet jo hiipivän silmissäni. Hän oli niin innoissaan ja samalla tietämätön siitä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Anestesialääkärin kuuluttaessa meidän sukunimeä meidän esikoinen pomppasi tuolistaan ja me seurasimme lääkäriä toimenpidehuoneeseen. Sen jälkeen minä olin kuin sumussa. Kävelimme huoneeseen jossa oli leikkauspöytä, hurjan paljon laitteita ja hymyilevä henkilökunta. Esikoisemme kiipesi reippaasti makaamaan leikkauspyödälle ja katseli ympärilleen.

Hetken päästä minua pyydettiin lukemaan satua meidän esikoiselle samalla kun hänen suun päälle asetettiin hengitysnaamari. En itse nähnyt siinä sumussa edes lukemaan kirjan tekstiä, mutta puhuin mitä sattuu kuvien perusteella. Yllätyin siitä miten paniikissa itse olin koko tilanteesta. Näin miten hänen silmät sulkeutuivat ja miten hänen kätensä yhtäkkiä putosi "elottomana" meidän viereen. Sen jälkeen meidät hoputettiin pikaisesti ulos huoneesta. Se oli kamalinta mitä olen kokenut pitkään aikaan (tai ehkä koskaan). Käteni tärisi ja päästyämme ulos leikkaushuoneesta purskahdin itkuun. Se ei johtunut henkilökunnasta tai valmistautumisesta. Oman lapsen nukuttaminen ei ole luonnollista ja se on vain jotenkin vastoin äidinvaistoja. Silti ymmärrän miksi vanhempi on tilanteessa mukana, on ajateltava lasta. Seuraavat 40 minuuttia lasten leikkausosaston odotushuoneessa tuntui vuorokaudelta. Katsoin valehtelematta kelloa minuutin välein. Pelkäsin, että jokin menee pieleen. Niin kuin jokainen vanhempi varmasti tekee, myös minä kävin kaikki kauhuskenaariot mielessäni. 

Hetken päästä meidät haettiin heräämöön jossa pieni sekava mies oli odottamassa meitä. Kaikki oli mennyt hyvin. Tiedän, että monella on varmasti kokemusta paljon vaativimmista leikkauksista. En voi mitenkään kuvitella sitä huolen määrää. Jo tällainen kokemus oli minusta aivan järkyttävä. Onneksi pieni potilas oli maailman reippain ja toivottavasti hän ei kerennyt huomata äitinsä paniikkia.. 

Onko sinulla kokemusta lapsen leikkauksesta ja/tai nukuttamisesta?

-Såfin

16 kommenttia:

  1. Itselläni ei ole kokemusta laosen nukuttamisesta/leikkaamisesta mutta silti niin elin mukana tekstiä lukiessa, ja pelko sekä paniikkia tuli itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tämä ei todellakaan ollut mikään kiva tilanne. Onneksi selvisimme <3

      Poista
  2. Mä käytin meidän pientä silloin kun korvat putkitettiin. En kokenut nukutusta (oli tosi kevyt) kauheana, mutta toki jännitin. Mut kun hän heräsi, niin se oli ehkä kauheinta. Onneksi ne nukutusaineet aika nopeasti sitten haihtui ja kaikki meni hyvin ja kivuttomasti. :)
    Tsemppiä pienelle potilaalle teillä, kitarisaleikkauksen saman ikäisenä olen itsekin kokenut, ei ollut kyllä kiva :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Täällä ollaan jo kovasti paranemaan päin. Kaikki kokee nämä tilanteet niin eri tavalla. Tuo herääminenkin oli jotenkin outoa, niinkuin koko tilanne muutenkin kun ei ole tottunut näkemään omaa lastaan niin sekavassa tilassa.

      Poista
  3. Mä jännitin kanssa putkitusta etukäteen ihan karseesti ja se nukutushetki oli ilkee, kun 2,5-vuotias pisti hetken tosissaan vastaan ja jouduin pitämään kiinni. Meillä meni vartti siihen, että tyttö oli taas sylissä, joten tuo 40min on varmasti pieni ikuisuus. Onneksi tää pikkuväki on niin paljon meitä isompia reippaampaa. Meidän lääkärikin sanoi, että kun lapsella stressitaso nousee hyvin lyhyeksi ajaks, jos ollenkaan, niin äiti-ihmiset voi säilyttää sen tunnetilan jopa viikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella tuon tilanteen kun lapsi vielä laittaa vastaan siinä tilanteessa kun pitäisi pitää naamaria kasvoilla. Oli varmasti epämiellyttävä tilanne! Jäin kyllä pohtimaan vielä tuota lääkärin sanomaa, sillä se on juuri näin. Vanhemmille jää pyörimään päähän se eloton kuva omasta lapsesta kun taas lapsi on muutaman tunnin päästä jo henkisesti toipunut kokemuksesta.. :)

      Poista
  4. Lapsen nukuttaminen on kyllä henkisesti raskasta. Meidän esikoinen on "korvavammainen" ja hänellä jokainen flunssa menee korviin. Tästä syystä poika on putkitettu jo kahdesti, vaikka vasta seitsemän vuotta täyttääkin. Ensimmäinen kerta oli kolme vuotta sitten ja toiset putket laitettiin kohta jo vuosi sitten.

    Eka kerta oli tietysti raskaampi ja toka kerta meni onneksi jo "ihan rutiinilla". Tokalla kerralla putkituksen lisäksi poistettiin meidänkin pojalta kitarisa.

    Tsemppiä ja pikaista paranemista sekä lapselle, että vanhemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä pikkupotilas on vetänyt jo litrakaupalla jäätelöä <3 Kaikkeen kai tottuu, myös nukuttamistilanteeseen - niin kauheaa kuin se olikaan. Vaikka olen kyllä tänään sanonut moneen kertaan kovaan ääneen, että en enää koskaan halua kokea tätä uudestaan. :)

      Poista
  5. Mulla kävi samoin, kun meidän Nellille laitettiin putket korviin 2-vuotiaana. Purskahdin itkuun heti, kun lapsi meni veltoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I feel you! <3 Oli kyllä niin kamala tuo tilanne!

      Poista
  6. Huh! Meillä ei ole ainakaan toistaiseksi kokemuksia nukutuksesta, mutta lukiessani tätä teksti aloin lähes itkeä! Tuli tätä lukiessa ihan sellainen olo kuin olisin ollut myös tuossa tilanteessa. <3 Toivottavasti teillä voidaan jo paremmin! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sinun myötätunto tuntuu myös tänne asti! <3 Täällä meidän pikkupotilaan vointi on jo onneksi paranemaan päin. Mutta täytyy kyllä myöntää, että itse olen vieläkin hieman tunteellinen tätä koko kokemusta ajatellessa.

      Poista
  7. Nuo hetket ovat vanhemmille kovia paikkoja ja vielä kauheammalta tuntuu jos operaatio venyykin selvästi yli odotetun. Meillä olisi vielä jossain vaiheessa ainakin yksi leikkaus edessä, mutta onneksi tämän hetkisen ennusteen mukaan vasta joskus murrosiässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta. Jokainen minuutti tuntuu tunnilta :( Tuo samainen huoli tuskin helpottaa vaikka lapsi olisi vähän vanhempi mutta onneksi teillä on aikaa valmistautua tilanteeseen hyvin. <3<3<3

      Poista
  8. Oi voin vaan kuvitella tuon tunteen :( Syksyllä itse jouduin leikkaukseen ja jo se, että itse nukutettiin eikä tiennyt että herääkö oli tarpeeksi kamalaa, saati sitten että joutuisi lapsen kohdalla saman kokemaan :I

    Toivottavasti pieni mies voi jo paremmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Noinkin päin ajateltuna tilanne on varmasti aika kuumottava! Onneksi kaikki meni sinun kohdalla hyvin! <3

      Meidän pikkuinen voi jo paremmin ja nyt saa jo pikkuhiljaa harrastaa vähän liikuntaa :)

      Poista