2018/01/29

Viikonlopun hyvät (ja huonot) kokemukset

Huomasin, että ehkä hieman liian innoissani olen päivittänyt insta-stories:ia valokuvilla meidän viikonlopusta. Se johtuu siitä, että meillä on ollut superkiva viikonloppu ja paljon kivoja tapahtumia. Päässäni pyörii tällä hetkellä ainakin kymmenen asiaa joista haluaisin jakaa kokemuksia teidän kanssa. Moni näistä asioista ansaitsee kuitenkin oman kirjoituksensa. Meidän viikonloppu on ollut vauhdikas monesta eri syystä. Me olemme kokeneet jännittäviä ja ainutlaatuisia juttuja jonka myötä olemme taas hieman viisaampia kuin ennen..

Meidän viikonlopun aikana olemme: 

- Viettäneet vege-iltaa lasten kanssa ja tehneet superhelppoa tomaatti-avocado-feta pastaa. Hieman jännitin miten lapset ottavat vastaan uuden makuyhdistelmän mutta hyvin se meni. Tämä ruoka pääsee ehdottomasti meidän arkiruokalistalle. 

- Käyneet Vinyasa Hot Yogassa sekä Pilates Hot Power Core tunneilla. Olimme siskoni kanssa aivan loppu tuntien jälkeen. Voin kertoa, että ensimmäistä kertaa hyvin pitkään meinasin oksentaa treenien jälkeen. Niin kova oli toinen näistä tunneista. Lisää meidän jooga-kokeiluviikosta seuraa myöhemmin ihan erillisessä postauksessa.  

- Olemme rakentaneet yli 10 palapelia yhdessä pikkupoikien kanssa. Jostain syystä he ovat nyt aivan hurahtaneita palapeleihin. Nuorimmalle tosin kelpaa vain autoteemaiset sellaiset.

- Koimme ruokailun aivan uudella tavalla kun söimme isi-ihmisen kanssa Illallisen pimeässä Ravintola Sipulissa. Oli todella jännää ja saimme tietää paljon siitä miltä tuntuu olla sokea. Toisaalta myös ruoka maistui ihan erilaiselle pimeässä. Aivan mieletön kokemus. Tästä myös lisää ihan omassa postauksessa myöhemmin.

- Treffanneet vanhoja työkavereita ja viettäneet iltaa kaupungilla. Tämä piti olla lounas, mutta se venähti iltapäivälle ja lopulta ihan iltaan asti. Parhaan illat ovat juuri tällaisia extempore-juttuja.

- Käyneet perheuinnissa ja opetelleet siellä sukeltamista. Meidän vanhempi poika ei tosin tällä kertaa päässyt mukaan korvien putkituksen takia. Viikkoon leikkauksesta ei nimittäin saanut harrastaa minkään tyyppistä liikuntaa.

- Juhlineet meidän 4-vuotiasta tyyppiä mummojen ja vaarien kanssa. Teimme ensimmäistä kertaa intialaista ruokaa joka onnistui todella hyvin. Lisäki leivoimme myös herkullista daim-nutella-suklaakakkua. Aika herkkua! 

- Nukkuneet kahdet piiitkät päiväunet. Sunnuntaina meidän 6-vuotias heräsi päikkäreiltä hassulla tavalla. Hän istahti pystyyn ja sanoi kovaan ääneen "Kiitos" ja nousi siltä istumalta ylös sängystä. Kun kysyimme, hän ei muistanut mistä hän meitä kiitti. Hahaa..

- Käyneet meidän työmaalla siivoamassa viikon sotkuja pois. Meillä on huomattavissa ihan pientä stressiä ilmassa siitä, että meidän muutto lähestyy ja tuleva kotimme on vielä ihan täysin.. kröhöm.. työmaa.

- Vuokranneet elokuvan isi-ihmisen kanssa ja katsoneet sen ilman, että kumpikaan meistä nukahti kesken leffaa. Hahaa.. Tämä oli aika ainutlaatuista.

Mitä sinun viikonloppuun kuului?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavan touhurikkaalta viikonlopulta, mutta silti sopivan rennolta!

    Meillä käytiin koko porukalla pitsalla, leivottiin sämpylöitä ja pannaria, käytiin luistelemassa, ulkoiltiin, siivoiltiin ja luettiin useampia kirjoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhurikasta todellakin! :D Teidän viikonloppu kuulostaa myös ihanan rennolta. Ulkoilu ja leipominen on niitä ihania juttuja joita on hauska tehdä silloin kun on hyvin aikaa! <3

      Poista
  2. Te ootte ehtineet taas vaikka mitä! Mä en edes muista mitä viikonloppuna tapahtui :D Lapset ainakin leipoivat keskenään molempina päivinä, juotiin synttärikahvit ja nautittiin hetken auringonpaisteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on myöt tuollaisia viikonloppuja, ettei oikein tajua minne ne tunnit ja päivät katosivat :D Ihana, että kerkesitte nauttimaan auringosta! <3

      Poista