2018/05/23

Heippa TV

En tiedä mitä sinä olet mieltä, mutta minusta TV:n katsominen perheissä on vähentymään päin. Tietenkin kilpailevat mediat kuten tabletit ja älypuhelimet vievät yhä enemmän tilaa perheiden arjesta. Me olemme tehneet aika radikaalin päätöksen (ainakin omasta mielestämme, heh) kun päätimme, ettei meidän uuden talon olohuoneeseen oteta TV:tä lainkaan. Iso tila jossa tehdään ruokaa, poltetaan takkaa ja istutaan seurustelemassa on pyhitetty juuri sille: yhdessäololle. Toisaalta tämä vaatii pieniä muutoksia meidän arjessa sillä esimerkiksi meidän arkirutiineihin kuului vanhassa kodissa se, että lapset katsoivat yleensä TV:tä samaan aikaan kun minä laitoin ruokaa heti kotiin tultuamme. Nyt olemme päättäneet, että kyseinen aika vietetään yhdessä laittaessa ruokaa, kattaessa pöytää ja jutellessa. Se vaatii tietenkin näin alussa hieman totuttelua ja ruokailuun joudumme varaamaan vähän enemmän aikaa, kun lapsetkin pitää huomioida yhtälössä..

Kirjoitukseni otsikko on hieman harhaanjohtava. Meidän perheessä on siis edelleen telkkari, mutta se on alakerrassa makuuhuoneiden edustalla olevassa oleskelutilassa. Tämä tila on taas pyhitetty telkkarin katsomiselle ja muutenkin tietokoneella olemiseen. Olemme siis tehneet selkeän jaon yhdessäolon ja telkkarin katsomisen välille. Telkkarin puuttuminen meidän pääasiallisesta oleskelutilasta aiheuttaa uuden haasteen sisustamisessa. Nyt kun kaikki tuolit ja sohvat eivät ole suunnattu telkkariin päin pitää keksiä muita ratkaisuja. Onkin hassua ajatella miten keskeisellä paikalla telkkari perinteisesti on sisustuksessa. Olenkin pitkittänyt olohuoneemme sisustussuunnittelun aloittamista juuri tämän takia. En ole ollenkaan varma miten päin loppujen lopuksi tulemme asettamaan huonekalumme tämän päätöksen takia. Silti olen varma, että tämä oli oikea päätös ainakin toistaiseksi nyt kun lapset ovat pieniä ja houkutus käyttää telkkaria väliaikaisena lastenvahtina on suuri..

Sen jälkeen kun muutimme olemme nauttineet aivan eri tavalla telkkarin katsomisesta. Suunnittelemme yhdessä esimerkiksi leffailtaa ja puhumme etukäteen siitä mitä haluamme katsoa. Vanhassa kodissa telkkari oli usein päällä jopa silloin kun kukaan ei katsonut sitä. Hassua tavallaan. Nyt olemme kuunnelleet musiikkia spotify-listoilta ja lukeneet lehtiä aivan eri tavalla kuin ennen. Olen oikeastaan todella tyytyväinen siihen miten asiat ovat muuttuneet. En ollenkaan tarkoita, että telkkari olohuoneessa on huono, mutta kun meillä kerran oli mahdollisuus valita ja testata tällaista vaihtoehtoa niin siihen nähden lopputulema onkin yllättävän hyvä ja toimiva.

Mikälaisia ratkaisuja sinä ja perheesi on tehnyt telkkarin suhteen?

-Såfin

5 kommenttia:

  1. Mahtava päätös! Mäkin olen leikitellyt ajatuksella, jos uuden kotimme olohuoneeseen ei tulisikaan telkkaria, vaan alakerran yhdestä huoneesta tehtäisiin telkkarihuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä vaikuttaa ainakin toistaiseksi niin hyvältä jutulta ettei takaisin ole menemistä :D

      Poista
  2. Kuulostaa loistavalle ratkaisulle! Meillä on usein juuri noin, että telkkari pitää omaa elämäänsä ilman, että kukaan sitä edes katsoo. Ehdottomasti itsekin harkitsisin tuollaista ratkaisua, mikäli meillä se olisi tilan kannalta toteutettavissa. Meillä kun telkkaria katsoo oikeastaan pitkälti vain lapset ja kesällä harvemmin hekään.

    VastaaPoista
  3. meillä kanssa takkahuoneessa alakerrassa. Keittiö ja olkkari tv-vapaa :D

    VastaaPoista
  4. Loistava ratkaisu! Itse olen ajatellut ihan samaa uuteen asuntoomme, laittaa telkkari takkahuoneeseen. Kivoja sisustusjuttuja blogissasi!

    VastaaPoista