2018/05/06

Lehmät laitumelle

Eilen heräsimme pitkän nukutun yön jälkeen. Olimme suostuneet lasten pyyntöihin nukkua pitkään tänä lauantaina. Normaalisti herätyskello olisi soinut varttia vaille kahdeksan ja olisimme  lähteneet uintitreeneihin. Mutta ei tänään. Lapset leikkivät legoilla ja me valmistimme oikein kunnollisen aamiaisen kananmunilla ja pekonilla. Aika luksusta. Hämmästyimme kun aamupalapöydässä huomasimme päivän sääennusteen, oli luvassa oikein kunnollinen kesäpäivä. Muutama hetki aiemmin olimme saaneet vinkin lasten isoisovanhemmilta jotka kertoivat Viikin lehmien kesälaitumille pääsystä. Vaikka olin kuullut tapahtumasta ennen, se olisi meille uusi kokemus. Lapset olivat ihan innoissaan. Hyppiviä lehmiä ja ulkoilua, mikä voisi olla parempaa..?!


Suuni loksahti auki kun pääsimme alueelle. En yhtään voinut kuvitella, että tapahtuma olisi näin suosittu. Ihmisiä valui paikalle joka kulmasta ja koko laitumen ympäröivä alue oli aivan täynnä. Huheijaa. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä meitä. Saimme kohtuullisen hyvät paikat ihmisjoukossa ja nostimme vielä lapset hartiollemme istumaan jotta he näkisivät kunnolla. Janne Katajan juontamana lehmät ilmestyivät paikalle ensin hieman epäilevänä suurta ihmisjoukkoa kohtaan. Kun lehmät lopulta sai kosketuksen suureen nurmialueeseen jokainen niistä hypähti innosta ja kirmasivat hurjalla vauhdilla tutkimaan aluetta. Oli aika hurjaa nähdä niin ison (ja normaalist hyvin joutilaan) eläimen näin vauhdikkaana. Heh. Onhan se varmaan upea tunne, kun pääsee koko talven jälkeen ensimmäistä kertaa ulos leikkimään ja syömään vihreää ruohoa..

Oletko sinä nähnyt kun lehmät päästetään talven jälkeen kesälaitumille?

-Såfin

PS. Blogini facebook-sivuilla on myös lyhyt videoklippi hyppivistä lehmistä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti