2018/05/14

Värikäs äitienpäiväbrunssi

Eilinen aamu oli täydellinen. Olin valvonut myöhään edellisenä iltana euroviisujen viihdyttämänä ja aamulla sain nukkua pitkään. Makuuhuoneen ovi paukahti auki vasta vähän ennen yhdeksää ja minut herätettiin aamiaisella ja ihanalla valkovuokkokimpulla jonka pojat olivat poimineet yhdessä isi-ihmisen kanssa aiemmin aamulla. Lahjaksi sain liikuttavat lasten askartelemat kortit ja pyöräilykypärän. (Nyt tuli yhtäkkiä kova hinku päästä pyöräkaupoille johon aiemmin sain lahjakortin vanhemmiltani synttärilahjaksi.) Elämä tällaisessa uudiskohteessa ei koskaan ole mutkatonta ja heti noustuamme paikalle saapuu myös ensimmäinen rakennusmies ruuvaamaan kiinni meidän uusia shampoohyllyjä. Katamme poikien kanssa yhdessä äitienpäiväbrunssia kotiimme sillä välin kun isi-ihminen oli apuna rakennushommissa. Pojat olivat innokkaina auttamassa ruuan esillelaittamisessa ja oikein hymyilen sisälläni siitä miten onnekas olenkaan kun olen saanut kaksi näin ihanaa pikkupoikaa. Kortissa jonka sain esikoiselta luki, että hänen lempipuuha kanssani on ruuan laittaminen yhdessä.


Olimme kutsuneet lasten mummon ja isoisoäidin juhlistamaan äitienpäivää kanssamme. Huomasin kattauksen valmistuttua miten ihanan värikäs meidän brunssipöydästä tuli ja napsin siitä kuvia ihan vain värien takia. Hitti meidän brunssipöydässä oli hempeä seljankukka-juoma joka oli minulle uusi tuttavuus. Tykkäsin itse myös meidän keltaisesta mango-passionhedelmä kakusta joka sopi täydellisesti värikkääseen ilmeeseen. Aikamoista herkuttelua. Meidän nuorin tosin totesi, että "voisiko meillä joskus olla sellaista hyvää ruokaa". Heh.

Myöhemmin iltapäivällä täytimme lapsille vesialtaan terassilla ja he leikkivät auringossa vesisotaa. Naapurin poika liittyi myös seuraan ja saimme siinä touhutessa oikein kivat värit ihoon. Meidän esikoinen joka on maailman tunnollisin ei meinannut uskoa, että tosiaankin sai leikkiä ja heitellä vettä ihmisten päälle. Rakas. Iltamme päättyi minun vanhempieni luokse ja söimme siellä heidän kauniissa puutarhassa kanasalaattia ja joimme kuohuvaa. Mukana olivat myös siskoni jotka kummatkin odottavat esikoistaan. Kahden pyöreän vatsan takia äitiys puhututti ehkä hieman ekstraa juuri tänä viikonloppuna. Lukuunottamatta poikien pieniä uhmakohtauksia päivä oli juuri täydellinen. Vaikka äitiys on vuoristorataa ja välillä hermoja raastavaa sen parhaimmat puolet peittoavat mennen tullen pienet kiukkukohtaukset. Ihanaa, että olemme myös saaneet kasvattaa meidän pikkupojat näin monen sukupolven tukemana. Se on kultaakin arvokkaampaa. 

Miten sinä vietit äitienpäivää?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Teidän äitienpäivä kuulostaa ihanalta ja näyttää tosiaan keväisen värikkäältä!
    Meillä mies ja tyttö lähtivät jo yhdeksältä futisturnaukseen. Minun seurakseni jäi 3 lasta. Päivällä ajoimme Vierumäelle syömään. Seisovapöytä ei pettänyt tänäkään vuonna! Seurana meillä oli isäni, äitipuoleni sekä kaksi siskoani miehineen. Toisella siskolla on kaksi lasta. Kaiken kruunasi aurinkoinen ilma.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sait viettää äitienpäivää isossa porukassa :) Se tekee päivästä vielä kivemman! <3 Olen niin innoissani tästä aurinkoisesta säästä. En oikein meinaa uskoa todeksi..

      Poista