2018/08/14

Ajatusleikki: Tunti lisäaikaa itselle

Tiedätkö ne päivät kun juoksee paikasta toiseen ilman hengähdystaukoa. Ne päivät kun lista tekemättömistä jutuista on niin pitkä, että loppua ei näy ja jopa ensimmäisen asian ottaminen työn alle tuntuu liian suurelta tehtävältä. Kyllä, edellisistä lauseista voisi päätellä että toinen arkiviikko pyörähtää meillä käyntiin täydellä voimalla. Miltei sekasortoa. Iltaisin meillä on vielä pieni yritys pitää kesäfiilis yllä erinäisillä veneily- ja suppailuretkillä ja samalla yritämme hoitaa koulunaloitusta, passianomuksia ja erinäisiä muita pakollisia arkijuttuja. Kriiseillesäni arkikiireiden kanssa minulla heräsi hauska ajatus siitä, mitä tekisin jos joku nyt tulisi ja antaisi minulle ylimääräisen tunnin. Tunti joka pitäisi käyttää ihan itseensä. Mitä tekisin? Tekisinkö sen treenin joka kiireiden takia aiemmin jäi tekemättä. Vai nukkuisinko kenties päikkärit ja yrittäisin ottaa takaisin sitä viime viikolta kertynyttä univelkaa..?

Sen jälkeen ideat lähti pörräämään. En ehkä suinkaan tekisi mitään noin tavanomaista. Ehkä ottaisin pitkästä aikaa kirjan hyllystä ja lukisin (jotain muuta kuin lastenkirjaa) ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Tai ehkä tekisin itselleni inspiraatiotaulun sisustusesineistä jotka vielä haluaisin hankkia meidän kotiin?! Tai kenties tekisin itselleni kasvonaamion ja lakkaisin kynnet. Ehkä aloittaisin jonkun uuden askarteluprojektin.  Tai hei, entäs jos sitä olisi vain tekemättä yhtään MITÄÄN. Olisin vaan. Haahuilisi ympäri kotia. Miettisi ja ideoisi uusia projekteja. Inspiroituisi. Venyttelisi niskaa ja vaan tuijottaisi tyhjyyteen. Antaisi aikaa ajatuksille. Tajuan nyt, että tällaisia hetkiä olen todella jäänyt kaipaamaan meidän pitkän kesäloman jälkeen. Tänä kesänä nimittäin todellakin opin pysähtymään.

Tulin myös miettineeksi, miksi en koskaan ota tällaista aikaa itselleni keskellä arkea? Minun "oma aika" on aina aikataulutettua. On treeniä, hoidettavia asioita ja pakollisia menoja. Luulen, että jatkossa sitoudun ottamaan tällaisen Minä-tunnin aina välillä.

Mitä sinä tekisit ylimääräisellä tunnilla juuri nyt?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Iskisi kyllä varmasti valinnanvaikeus! Liikaa juttuja odottamassa ja toisaalta unikin kuulostaisi houkuttavalle :) Minä-tunnin ottaminen arjesta kuulostaa kyllä loistavalle suunnitelmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on ehdottomasti kyllä asia johon jatkossa haluan panostaa! <3

      Poista