2018/08/10

Kukkia ruuassa

Me suuntaamme luultavasti tänä viikonloppuna mökille, sillä meidän talon ulkokuorta viimeistellään peltitöillä ja muutamalla muulla yksityiskohdalla. Tämä aiheuttaa osittain suurta melua ja on kiva nauttia hitaista ja stressittömästä olotilasta heti ensimmäisen työviikon päätteeksi lomien jälkeen. Viikonloppuna on kiva juhlistaa, mutta samalla ottaa rennosti. Aina tämä ei ole helppoa mutta tänä kesänä olen itse keksinyt oivan tavan tehdä tavallisesta ruuasta ihanan juhlallista pienenpienellä kikalla: nimittäin lisäämällä ruokaan syötäviä kukkia. Itse olen tänä kesänä rakastunut vastaväreihin ja minusta ne oikein vetävät katseita puoleensa. Keltainen ja lila on yksi minun ihan lemppariyhdistelmiä. Kukilla saa tosi kivasti väriä ja eloisuutta ruokiin. Ihan tavallinen kananmuna pyttipannun päälle näyttää yhtäkkiä superjuhlavalta pienellä kukkakoristuksella. 
Kukkia voi poimia joko luonnosta tai ostaa isoista kaupoista hedelmäosastolta. Ja niitä voi laittaa vaikka minne: salaattiin, pitsan päälle, drinkkeihin, keiton koristeeksi tai vaikka hieman klassisemmin jälkiruuan koristeeksi. Kukkia voi joko viljellä itse tai poimia luonnosta kunhan pyrkii välttämään poimimista tienvarsissa. Ihan jopa se meidän monen inkohokki, voikukka, kelpaa ruuan koristeeksi. Kukat eivät kuitenkaan kestä lämpöä joten jos poimit kukkia hyvissä ajoin ennen tarjoilua niin kannattaa säilyttää ne muovi/lasiastiassa jääkaapissa. Ihanan simppeliä mutta silti juhlavaa. Tykkään.

Nyt sitten viikonlopun viettoon ja kokkailemaan kukilla koristeltavia ruokia.

Oletko sinä käyttänyt kukkia koristeena ruuassa?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Kukilla saa kyllä kivasti juhlaa arjen keskelle! Meillä kasvaa ihan omalla pihalla monia syötäviä kukkia. Orvokkia, voikukkaa ja apilaa on perheen kuopus maistellut, mutta ruokapöytään asti eivät vielä ole päässeet :D Ehkä olisi pitänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, olen niin kateellinen. Pitää laittaa ensi vuonna kasvamaan myös omaan pihaan :D

      Poista