2018/08/08

Minkä ikäisenä yksin ulkona?

Olen tässä koulun aloituksen alla pohtinut lapsen yksin olemista. Meidän 6-vuotias on aiemmin saanut olla yksin ulkona vain meidän omalla aidatulla pihalla. Tähän on tietenkin monta syytä joista suurin on ohikulkeva liikenne. Nyt pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa totutella ajatukseen, että hän jossain vaiheessa saa liikkua ulkona myös ilman aikuista seuraa. Ajatus tuntuu pelottavalta. Koska tiedän, että tämä jossain vaiheessa on kuitenkin edessä, olemme pikkuhiljaa alkaneet treenaamaan yksinoloa pienissä erissä. Kesäloman alussa rohkaisin esikoistamme yhdessä saman ikäisen kaverin kanssa lähtemään tuttuun eskarin pihaan leikkimään kahdestaan. Reitti sinne on erittäin lyhyt, eikä lasten tarvinneet ylittää yhtään autotietä. Aika optimaalinen harjoittelupaikka yksinololle. Vaikka en pelännyt lasten joutuvan liikenneonnettumuuteen, niin on silti paljon asioita jotka voi mennä pieleen. Tapaturmat, kohtaamiset muiden (ei aina hyväntahtoisten) ihmisten kanssa, eksymiset ja lista jatkuu vaikka kuinka pitkälle..

Kesän mittaan olemme toistaneet samaa harjoitusta. Joka kerta olen yhtä peloissani ja sydän kurkussa odottamassa, että hän tulisi kotiin ja kertoisi että jokin on mennyt pieleen. Tai vielä pahempi: hän ei tulisi enää kotiin ollenkaan. Nämä pienet harjoitukset ovat olleet ihan todella kuumottavia. Silti joudun rohkaisemaan meidän poikaa lähteämään kotoa hakemaan seikkailuja pois minun valvovien silmien alta. Joka kerta kun hän on lähdössä käyn läpi samat säännöt. Ehkä jopa turhaan, sillä meidän esikoinen on todella tunnollinen ja osaa noudattaa ohjeita. 

Tuntuu hassulta, että pelottelen lapsia siitä miten vieraille aikuisille ei saisi puhua ja millä alueella tarkalleen saa liikkua. Toistan myös eskarissa käytössä olleita sääntöjä ettei aitojen päällä kiivetä ja miten aina tulisi ottaa oma ja toisen turvallisuus huomioon. Olen ehkä vähän hysteerinen, myönnän sen. Itse olen kulkenut yksin kouluun jo 6-vuotiaana ja 7-vuotiaasta lähtien olen ollut kotona yksin koulun jälkeen. Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Toivon kuitenkin, että osaamme ottaa nämä harjoittelut pienissä erissä ja että uskallamme jatkossa testata vielä suurempia aluevaltauksia yksinolon suhteen. Meidän poitsu on ollut yllättävän reipas ja halukas kokeilla uutta. Ehkä tämä vielä tästä.

Minkä ikäisenä sinun mielestä lapsi on kyllin vanha olemaan yksin ulkona? Entä oletko tuskaillut samojen ajatusten kanssa?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Onhan se kuumottavaa päästää pienet isoon maailmaan. Meillä on jo pari vuotta Aku ulkoillut itsenäisesti tuossa meidän kadulla ja viereisessä metsässä mutta nyt kevään ja kesän aikana on laajennettu reviiriä niin että hän menee yksin pyörällä jopa parin km päähän mummolaan. Joitakin kavereitakin asuu pienen pyörämatkan päässä. Reitit opetellaan yhdessä ja aina kännykkä mukana, pitää soittaa kun on perillä ja kun lähtee takaisin kotiin. Aku on myös tosi tunnollinen ja osaa ylittää tiet turvallisesti jne. Silti sääntöjä kerrataan jatkuvasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Te olette niin rohkeita kun päästätte hänet noin kauas jo. Paljolti tietenkin riippuu myös lapsesta ja tiedän, että Aku on reipas tyyppi <3 Kännykkä kyllä pelastaa näissä tilanteissa. Se on vähän niinkun varalla jos jotain menisi pieleen. Koen etenkin, että pienen lapsen ongelmanratkomistaito on vielä kehitteillä ja siihen parasta on nimenomaan se, että voi soittaa vanhemmille :)

      Poista
  2. Kyllä siinä on itse kovilla, kun yrittää antaa lapsen laajentaa maailmaansa! Mun mielestäni ei voi suoraan sanoa sopivaa ikää. Lapset ja asuinympäristöt ovat niin erilaisia! Meillä lapset ovat saaneet jo jonkun aikaa leikkiä lähimetsikössä, mutta ei kävisi mielessäkään päästää yksin maantielle! Olen ehkä joidenkin mielestä tiukkapipo, mutta mun hermot ei vaan kestä yhdistelmää 8-vuotias ja mutkitteleva maantie 80 km/h ajavine autoineen. Tiedän, että poika noudattaa sovittuja sääntöjä, mutta hänen havainnointikyky ei ole maantienopeuksille vielä tarpeeksi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta. Ja tuo on totta. Kaupungissa on paljon autoja, mutta nopeudet ovat hitaat. Toisaalla taas maanteillä nopeudet ovat hurjat ja mitä vain voi sattua. Pitää vain jotenkin miettiä, että opettelee tämän kaiken pienissä erissä. Ensin oppii kulkemaan yksin suojaisan metsäreitin, seuraavaksi tienvarressa jalkakäytävällä ja lopuksi ylittämään suojatien. Huh. Tuntuu vaan niin isolta asialta <3

      Poista