Äitinä minä olen..

Olen monesti miettinyt sitä mitä lapseni ajattelevat minusta äitinä. Tahtotila sekä todellisuus on aina kaksi eri asiaa. Haluan olla loistava äiti ja viettää super-paljon aikaa lasten kanssa mutta todellisuus on usein jotain ihan muuta. Lapsiperheen arkeen tulee aina mutkia matkaan ja vaikka aina suunnittelee, että aikoo olla huippuhyvä äiti niin vastoinkäymiset vaikuttavat vanhemmuuteen joka päivä. Aina tulee tikkuja sormeen, juomalasit kaatuu ja välillä kiireellinen työasia menee edelle. Kaiken summa on johtanut siihen, että olen tietynlainen äiti. Mutta minkälainen se sitten on?

Äitinä minä olen..

.. Äärimmäisen oikeudenmukainen. Tämä on jotain mitä olen oppinut omalta äidiltäni. Huomaan, että lapset  jo nyt ovat todella tuohtuneita siitä jos he kokevat, että heitä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti tai jos toinen on saanut jotain mitä toinen ei. 

.. Lähestyttävä. Olen sellainen kenen syliin on helppo tulla ja aina jos jokin itkettää tai pelottaa. Minun mielestä paras lääke kaikkiin suruihin on pitkä hali jonka jälkeen on helpompi keskustella asioista. Olen ylpeä siitä, että (omasta tempperamentista huolimatta) osaan rauhoittua hankalassakin tilanteessa aina ensiksi halata ja vasta sitten aletaan ratkomaan ongelmaa. 

.. Melko ankara, etenkin silloin kun lapset rikkovat meidän kodin sääntöjä kuten esimerkiksi, että juomalasin kanssa ei kuljeta ympäri kotia. En siedä sitä, että toista kiusataan tai että lapset tappelevat keskenään. Olen myös ankara silloin kun lapset eivät hiljene silloin kun on toivotettu hyvää yötä. Äitienpäiväkortissa esikoisemme oli kirjoittanut "Äiti tahtoo kaikista eniten: kilttejä lapsia". Se on totta. Hihii..

.. Suunnittelija ja touhottaja. Olen se joka järkkää leikkitreffejä, menoja ja matkoja koko perheelle. Ja meidän lapset tietävät minun roolin tässä yhtälössä. Aina jos he haluavat tehdä jotain tai lähteä jonnekkin he tietävät, että heidän kuuluu myydä idea minulle ensin. 

.. Vakava. Tietyissä asioissa minä olen aina se joka laittaa pisteen liian vilkkaalle leikille. Olen meistä vanhemmista se vakavampi. Se joka "aina sanoo ei". Tämä on rooli jonka jomman kumman vanhemman pitää ottaa ja meidän perheessä se olen minä. 

.. Rauhoittava. Sellainen kenen kanssa lapset haluavat lukea, askarrella, leipoa ja pelata. Lapset tykkäävät jutella, puuhastella ja istua piirtämässä minun kanssa. Isin kanssa he puolestaan halauavat pelata säbää, rakentaa isoja autoratoja tai leikkiä vauhdikasta lumisotaa. Kun lapset haluavat rauhoittua he hakeutuvat siis minun luokse. Aika stereotypinen jako. Heh. 

.. Itsekäs aina välillä. Olen viime aikoina huomannut, että olen parempi äiti silloin kun aina välillä saan hengittää. Siksi otan aikaa omille treeneille ja lukuhetkille. Toisaalta minusta on myös tärkeää, että lapset ymmärtävät että myös heidän vanhemmat ovat yksilöjä eikä ole olemassa pelkästään heitä varten.

.. Kärsivällinen opettaja kun pitää oppia uutta. Minulla on pitkä pinna mm. silloin kun pitää auttaa lapsia esim. läksyjen kanssa. Minä jaksan istua vieressä ja tavata samaa sanaa kunnes sen kirjoittaminen onnistuu. Meidän isi-ihminen taas on paaaaljon parempi opettamaan muita taitoja kuten pyöräilemistä, luistelua jne. 

On hyvä huomata, että meidän kahden vanhemman hyvät ja huonot puolet täydentävät toisiaan. Jos minä olen hyvä opettamaan meidän isi-ihminen on hyvä siinä, että saa lapset liikkumaan erilaisilla vilkkailla peleillä ja leikeillä. Hän on se joka on enemmän extempore ja tarttuu hetkeen ja minä puolestani suunnittelen kaiken etukäteen hyvin tarkkaan. Kummallakin on sama mooraali ja kunnianhimo lasten kasvattamisen suhteen, mutta toteutamme sitä omilla keinoilla. 

**

Nappaa itsellesi haaste. Kerro rehellisesti minkälainen äiti sinä olet?

Haastan mukaan: Ihan vaan tavimutsi-blogin Ilonan, Pandamama-blogin Piritan, Marialla-blogin Marian, Äiti on vähän väsynyt-blogin Sannin ja Kotiäidin elämää-blogin Nannan.  

-Såfin