Yksi pieni leidi 1980-luvulla

Oi niitä aikoja. Asuin silloin pienen perheeni kanssa kerrostalossa. Olin päiväkoti-ikäinen. Perheeseeni kuului siinä vaiheessä äiti, isä ja kolme vuotta nuorempi pikkusiskoni. Tykkäsin todella paljon meidän kotipihasta ja lapsista jotka aina kerääntyivät leikkimään kerrostalojen ympäröimälle pihalle, lukuunottamatta niitä vähän isompia poikia. Niitä pelkäsin. Meidän asunto oli toisessa kerroksessa. Mietin usein, onnistuisinko karkaamaan kotoa ulos leikkimään hyppäämällä parvekkeelta alas. En kuitenkaan koskaan tehnyt niin - noudatin kaikkia sääntöjä. Jaoimme siskoni kanssa huoneen. Meillä oli paljon leluja, tai ainakin se silloin tuntui siltä. Todellisuudessa silloinen lelumäärä ei ollut suuri verrattuna nykyajan lasten leluihin. Muistan tämän kodin ja sen pohjaratkaisun, se oli sellainen jossa pystyi juoksemaan ympyrää keittiöstä olohuoneeseen, eteiseen ja taas keittiöön. Ja kyllä, me juoksimme. Perjantaisin oli karkkipäivä. Saimme siskoni kanssa pienet mukit täynnä karkkia ja se oli koko viikon kohokohta. Emme syöneet karkkia koskaan muuten. Se oli meidän perheen tapa silloin.

Viikolla meillä ei koskaan ollut paljon ohjelmaa, mutta viikonloppuisin tapasimmme aina sukulaisia ja minulla oli silloin paljon serkkuja kenen kanssa leikkiä. Meillä oli aina jonkun synttärit ja jos ei ollut, niin keksimme jonkun muun syyn kokoontua. Kävimme usein myös isäni vanhempieni luona syömässä ja leikkimässä. Silloin kun äitini ei ollut äitiyslomalla siskoni kanssa, kävin perhepäivähoitajan ja myöhemmin ryhmäperhepäivähoidossa. Päiväkotipäivinä vihasin kerrospukeutumista ja odottamista eteisessä. Jo silloin minua ahdisti hikoilu ja ylikuumentuminen. Poislukien pukemisesta, tykkäsin päiväkotiajasta. Olin kuitenkin siellä myös isosiskon roolissa. Pidin aina huolta siitä, että pikkusiskollani olisi hyvä olla ja että myös hänet otettaisi mukaan leikkiin. 

Meillä ei kotona ollut paljon hienoja viimeisintä teknologiaa olevia laitteita TV:tä lukuunottamatta. Mutta kerran muistan kun isäni tuli kotiin ja kertoi meille, että oli ostanut videokameran. Se oli sellainen jättimäinen laite jota ihmettelimme kovasti yhdessä. Se riemu oli suurta. Me pystyimme itse kuvaamaan videoita. Vau. Niihin aikoihin isäni luki paljon kirjoja ja lehtiä ja erityisesti muistelen iltoja - silloin hän luki minulle ja siskolleni aina pitkät iltasadut. Niin pitkät, että usein nukahdimme. Äitini puolestaan leikki ja hassutteli meidän kanssa paljon ja antoi meidän välillä pukeutua hänen vaatteisiin ja koruihin. Tähän pieneen kerrostaloasuntoon mahtui paljon onnellisia hetkiä.

Tällaista oli olla yksi pieni leidi 1980-luvulla.

-Såfin

PS. Ajat olivat helpommat silloin. Ennen vanhaan pystyi kulkemaan ulkona pukeutuneena Tom & Jerry paitaan (kuten kuvassa yllä) ilman, että se tarkoitti mitään! Heh.