Puistojoogaileva mamma

Jos minulla olisi vähän omaa aikaa, mitä tekisin? Noh, nappaisin ehdottomasti joogamattoni ja suuntaisin puistojoogaan.. Ööööh?? Eilen tein siis jotain mitä en koskaan aiemmin ollut tehnyt, kävin puistojoogassa yhdessä siskoni kanssa, tai tarkemmin BodyBalance-tunnilla. Joogataipaleeni ei ole kovin kummoinen. Olen aiemmin käynyt hihittelemässä "Darth Vader" jooga-hengitykselle ehkä yhteensä seitsemällä tunnilla ja viimeaikoina olen kotona harjoitellut rentoutumista ja läsnäoloa joogalla lähinnä nettiopastuksen avulla. Olen ilmeisesti tykästynyt tähän joogahömpötykseen, sillä olin aamusta lähtien todella innoissani menossa ulos puistoon Fressin järjestämään ilmaiseen puistojumppaan!

Joogamattojen päällä oli meidän lisäksi ainakin toistakymmentä miestä ja naista, eri ikäisiä, kokoisia, kokeneita ja sitten me vähemmän kokeneet. Rohkeina olimme ihan ensimmäisessä rivissä valmiina testaamaan meidän joogataitoja. Lopputulema on se, että olen aivan myyty. Koin ensimmäistä kertaa joogan parissa sellaisen täydellisen rentoutumisen. Unohdin hetkeksi kotona odottavat pyykkivuoret ja siivousta vailla olevat keittiökaapit. Hengitin ja tunsin auringon kasvoillani, olin läsnä. En kuitenkaan halua antaa väärää kuvaa. Mitään kaunista katseltavaa se ei ollut. Liikeradat ja tasapaino ei tietenkään voi heti alusta lähtien olla täydelliset, mutta yritys oli kova. Hihii.. 

Onko joku muu testannut (ja ehkä hurahtanut) joogaan?

-Såfin

PS. Haluatko sinäkin kokeilla puistojumppaa? Fressi järjestää ilmaisia puistojumppia ympäri Suomea vielä muutaman viikon ajan.

Neljä pientä pelastusliiviä

Uskaltaisitko sinä lähteä veneelle neljän pienen ja vähintään "touhukkaan" pienen pojan kanssa? Hihii.. Onneksi meitä aikuisiakin oli neljä, joten jos yksi ajaa venettä ja toinen on kapteenin apupoikana, jokaiselle pienelle pojalle riittää vielä yksi käsi. Ja siinä ne sitten istuvat (tai siis temppuilevat, kikattelevat ja kiipeilevät), neljä pientä poikaa oransseissa pelastusliiveissään. He katselevat veneen peräaaltoa ja huutavat "kovempaa" ja osoittavat muita veneitä ja toteavat meidän olevan vähintaan kaksi kertaa nopeampia kuin kaikki muut.. Suuntasimme tällä kertaa Suomenlinnaan, johon olemme suunnitelleet retkeä koko kesän. Ja nyt jälkeenpäin todellakin harmittaa, ettei olla käyty siellä aikaisemmin..

Arvatkaa olivatko jännät "luolat" ja käytävät ihan maailman paras paikka tuollaiselle n. 4-vuotiaalle parivaljakolle? Voi sitä riemua ja jännitystä. "Nyt, mennään tuonne luolaan..", "Hei, tuolla on vankila..". Ja arvatkaa vaan olivatko kukkulat ja isot nurmikentät maailman paras paikka tuollaisille 2 ja 1-vuotiaille, jotka haluavat juosta ja mennä vipeltää joka paikkaan? Sitten pystytimme vielä tuollaisen tankkauspisteen (joissain piireissä tunnettu myös picnic-nimellä), josta jokainen pieni veneilijä ja tutkimusmatkailja sitten kävi napsimassa eväitä kierrosten välillä..

Jokainen varmasti ymmärtää, kun kerron että ostimme itsellemme paluumatkaa varten ihan pienen rahoittumishetken yhdestä kioskista. Niin, siis sellaiset tikkarit.. tarkemmin sanottuna n. 3,5 minuuttia hiljaista aikaa. Håhåå.. 

Hi Ahoy!

-Såfin

Juonipaljastus

Saan jälleen kertoa teille iloisia uutisia. Tuntuu jotenkin oudolta, että elämässämme tapahtuu nyt todella monta iloista asiaa samaan aikaan. Aloitamme arjen, toinen palauttaa juuri lopputyönsä, unelmiemme tonttikauppa toteutui ja sitten viimeisenä juonenkäänteenä: Sain uuden työpaikan!! (Kuvittele tässä vaiheessa: trumpetti-fanfaarin, seisovan ja taputtavan yleisön, vihellyksiä ja ilotulitusta) Sain siis todella hienon mahdollisuuden urallani ja päädyin vaihtamaan työpaikkaa. Olen todella tyytyväinen päätökseeni ja odotan nyt innolla ensimmäistä työpäivääni syyskuun alussa. 

Lopulta kävi nyt siksi niin, että olen vuosilomalla siihen asti kunnes aloitan uudessa työpaikassa. Eli loppu elokuun lomailen ja totuttelemme samalla päiväkotirumbaan erittäin pehmennetyllä aikataululla. Joku on siis ehkä saattanut ihmetellä miten minulla on lasten päiväkodin aloittamisen ja muutenkin arjen pyörittämisen lisäksi ollut aikaa edes miettiä muita asioita kuin tarharepun pakkaamista. Tämä on se syy. Päiväkotirumban aloitimme ensimmäisellä viikolla vain muutaman tunnin päivillä ja meidän esikoinen sai omasta toiveesta myös olla päivän yksin päivähoidossa, ilman pikkuveljeään. Samalla saan myös hieman omaa aikaa sulatella pelottavaa mutta myös jännittävää alanvaihtoa.. 

Jotenkin tuntuu että asioiden oli vain tarkoitus mennä näin! Tottakai. 

-Såfin

PS. Yritin löytää itsestäni kuvaa, mutta osottautui hankalammaksi tehtäväksi kuin luulin. Olen ilmeisesti aina linssin väärällä puolella.. 

Viikonloppu Affenanmaalla

Pienen lentokoneen propellimoottorit käynnistyvät ja meidän nelihenkinen perhe on ahtautunut kolmeen lentokonepenkkiin. Meidän kuopus lasketaan vielä sylilapseksi muutaman kuukauden, kunnes hän täyttää 2-vuotta. (Todellisuudessa hän on kaikkea muuta kuin sylilapsi.. Hahaa) Meidän tämänkertainen lentomatka on suhteellisen lyhyt, sillä määränpää on pieni, erilainen ja idyllinen paikka hyvin lähellä mutta silti niin kaukana. Lennämme siis Ahvenanmaalle, jossa vietämme kaksi päivää ja visiitimme kohokohta on erään nuoren neitokaisen rippijuhlat. 

Ahvenanmaalla kaikki on pientä, mutta suurta. Keskustaa ympäröi kauniit talot joiden pihoilla lepattaa Ahvenanmaan viirit (tai merirosvoliput). Satamassa ihmiset kokoontuvat pelaamaan minigolfia ja turistit vuokraavat polkupyöriä. Kellään ei ole kiire, paitsi ehkä meillä kun juoksemme lastemme perässä. Kaikki auttavat pulassa olevaa ystävää, tai oikeastaan ei edes tarvitse olla ystävä tai tuttu - kaikki auttavat kaikkia. "Pieni mutta suuri" sai uuden merkityksen kun saimme muutamaan otteeseen viikonlopun aikana ajaa vanhaa 80-luvun kaksiovista Suzukia. Oh my, miten symppistä! Meidän kummatkin lapset olivat todella innoissaan tämän kyseisen auton "pomppivasta" kyydistä ja halusivat samalaisen auton kotiin. Hahaa..

Vaikka vietimme suuren osan ajasta sukulaisten ympäröimänä juhlatunnelmissa, puutarhajuhlissa tai rennosti aamukahvia juodessa terassilla, pyörähdimme myös Maarianhaminen keskustassa, ostimme lapsille muutaman pienen lelun ja piipahdimme paikallisessa käsityöhön ja designiin erikoistuneessa SALT-liikkeessä. Kuten tapaan kuuluu, pojat potkivat myös jalkapalloa puistossa ja söivät melkoisen määrän paikallisia sipsejä. Kun olimme lähdössä kotiin lentokentällä meidän kuopus osoitti oikein mieltä turvatarkastuksessa ja tarrasi kiinni porttiin kaikin voimin (ja äänin), aivan kuin olisi osoittanut mieltä siitä, että olisi voinut jäädä vielä muutamaksi päiväksi. Hihii...

Kiitos ja anteeksi!

-Såfin

Milloin unohdimme?

Olimme meidän kummitytön perheen kanssa Luukin uimarannalla ja levitimme picnic-vilttimme suurelle nurmialueelle rannan läheisyyteen. Oli melko aurinkoinen päivä ja muutaman nakin ja keksin jälkeen lapsilla oli energiaa ja ottivat alueen haltuunsa heille hyvin tyypillisellä tavalla. Silloin tuli mieleen, että joskus olisi hauska osata irrotella samalla tavalla kuin lapset. Hetken mielijohteesta, tekemisen ilosta ja vain siksi, että se juuri silloin tuntuu hyvältä idealta. Eikö olisikin ihanaa:

..repiä ruohoa irti nurmesta ja maistaa sitä vain siksi, että se sattui käteen juuri sinä hetkenä?

..valita kohde ja juosta sinne vain siksi, että se näyttää mielenkiintoiselta?

..talloa hiekkakakkuja rannalla, vain siksi että tallominen yksinkertaisesti tuntuu kivalta?

..tanssia nurmella kaksi nakkia kädessä (tai ylipäätään syödä kahta nakkia samaan aikaan), vain siksi että juuri silloin tuntui siltä?

..kieriä alas valtavaa nurmimäkeä vain siksi, että vauhti ja päässä pyöriminen vaan on niin kivaa?

Milloin unohdimme taidon olla lapsia?

-Såfin

PS. Okei, en ehkä kuitenkaan söisi ruohoa vain sen takia, että se sattui käteen. Hihiii..

Ensimmäinen viikko päiväkodissa

Aloitimme viime maanantaina päiväkotiharjoittelun. Apua! En tiedä kuka on ollut eniten liikuttunut tästä tilanteesta. Paras veikkaus olisi varmaan minä! Meidän 1,5-vuotias kuopus aloitti siis samassa päivähoidossa, jossa hänen veljensä on ollut jo muutaman vuoden. Myös meidän isoveli on ollut melko pitkään tänä kesänä lomalla, joten hänellekin aikaiset aamut ja pikkuveljen jatkuva läsnäolo on tuonut tähän tilanteeseen hieman haastetta. Olemme keskustelleet alkavasta arjesta ja äitin työhönpaluusta kesän mittaan melko monesti. Keskustelussa meidän esikoinen kerkesi jopa pohtia, että jos äiti menee töihin niin jääkö sitten isi kotiin? Ihanan loogista ajattelua, hihii!

Alkuviikon lapset olivat vain muutaman tunnin hoidossa ja loppuviikosta sitten harjoittelivat jo päiväunien nukkumista siellä. Pääosin kaikki on mennyt hyvin. Aamuisin meidän esikoinen jopa hoputtaa minua lähtemään mahdollisimman nopeasti. Meidän nuorimmainen taas ei alkuun ollenkaan ymmärtänyt, että äiti voisi jättää hänetkin hoitoon tähän paikkaan johon olemme aina aikaisemmin tuoneet isoveljen. Joten kun vilkutin pojille myös kuopuksemme vilkutti muille ja ojensi minulle omat kenkänsä siihen malliin, että hän nyt lähtee minun mukaani. Kun lähden ulos ovesta hän on jokaisena aamuna ollut hieman surullinen. Kun toinen pojista jää itkemään voitte vain kuvitella mitä minä teen kun ovi sulkeutuu. Mutta kun olen tullut hakemaan poikia, kumpikaan (!!) ei halua lähteä kotiin minun kanssani. Hahahaa.. 

En siis tiedä mikä surettaa enemmän: se, että joutuu jättää itkevän lapsen toisen syliin vai se ettei kumpikaan halua tulla kotiin kanssani!

-Såfin

10 asiaa Vantaan asuntomessuilta

Huh, kerkesimme! Kerkesimme käydä asuntomessuilla hakemassa inspiraatiota tulevaa rakennusprojektiamme varten. Olemme muutenkin joka vuosi käyneet ihailemassa ja ihmettelemässä messujen menoa, ja olisi yksinkertaisesti ollut hieman noloa jos emme olisi käyneet nyt kun messut ovat täällä pääkaupunkiseudulla. Onneksi meidän aikataulu antoi sen verran myötä, että saimme hetken aikaa järjestettyä ja kävimme messuilla ihan kahdestaan, ilman lapsia. Asuntomessut ei nimittäin minusta ole kovin lapsiystävällinen paikka siinä mielessä, että vaunut on aina jätettävä talojen ulkopuolelle, taloissa ei saa koskea mihinkään ja kaiken lisäksi asuntojen sisään ja sisällä joutuu jonottamaan.. (Håhåå.. Kuvittelen jo mielessäni sitä stressin ja hien määrää..)

No, sitten asiaan. Asuntomessuilla poimimme siis nämä top 10 asiaa, joita nyt harkitsen(mme) meidän uuteen kotiin. 

1. Seinäryijy.. (Apua, mistä nyt tuulee??)

2. Betonipöytä

3. Graafinen matto

4. Jakkarat ruokapöydän ympärille

5. Unidrain lattiakaivo

6. Kaksivärinen sienä

7. Pyöreät muodot talossa

8. Lasten leikkimaja

9. Penkki terassin ympärille

10. Ja ymmärrätte varmaan kuka haaveilee tästä: Ulkoporeamme!

Onko joku muu käynyt tänä tai aiempina vuosina asuntomessuilla?

-Såfin