Pienen lentokoneen propellimoottorit käynnistyvät ja meidän nelihenkinen perhe on ahtautunut kolmeen lentokonepenkkiin. Meidän kuopus lasketaan vielä sylilapseksi muutaman kuukauden, kunnes hän täyttää 2-vuotta. (Todellisuudessa hän on kaikkea muuta kuin sylilapsi.. Hahaa) Meidän tämänkertainen lentomatka on suhteellisen lyhyt, sillä määränpää on pieni, erilainen ja idyllinen paikka hyvin lähellä mutta silti niin kaukana. Lennämme siis Ahvenanmaalle, jossa vietämme kaksi päivää ja visiitimme kohokohta on erään nuoren neitokaisen rippijuhlat.
Ahvenanmaalla kaikki on pientä, mutta suurta. Keskustaa ympäröi kauniit talot joiden pihoilla lepattaa Ahvenanmaan viirit (tai merirosvoliput). Satamassa ihmiset kokoontuvat pelaamaan minigolfia ja turistit vuokraavat polkupyöriä. Kellään ei ole kiire, paitsi ehkä meillä kun juoksemme lastemme perässä. Kaikki auttavat pulassa olevaa ystävää, tai oikeastaan ei edes tarvitse olla ystävä tai tuttu - kaikki auttavat kaikkia. "Pieni mutta suuri" sai uuden merkityksen kun saimme muutamaan otteeseen viikonlopun aikana ajaa vanhaa 80-luvun kaksiovista Suzukia. Oh my, miten symppistä! Meidän kummatkin lapset olivat todella innoissaan tämän kyseisen auton "pomppivasta" kyydistä ja halusivat samalaisen auton kotiin. Hahaa..
Vaikka vietimme suuren osan ajasta sukulaisten ympäröimänä juhlatunnelmissa, puutarhajuhlissa tai rennosti aamukahvia juodessa terassilla, pyörähdimme myös Maarianhaminen keskustassa, ostimme lapsille muutaman pienen lelun ja piipahdimme paikallisessa käsityöhön ja designiin erikoistuneessa SALT-liikkeessä. Kuten tapaan kuuluu, pojat potkivat myös jalkapalloa puistossa ja söivät melkoisen määrän paikallisia sipsejä. Kun olimme lähdössä kotiin lentokentällä meidän kuopus osoitti oikein mieltä turvatarkastuksessa ja tarrasi kiinni porttiin kaikin voimin (ja äänin), aivan kuin olisi osoittanut mieltä siitä, että olisi voinut jäädä vielä muutamaksi päiväksi. Hihii...
Kiitos ja anteeksi!
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti