Ensimmäinen viikko päiväkodissa

Aloitimme viime maanantaina päiväkotiharjoittelun. Apua! En tiedä kuka on ollut eniten liikuttunut tästä tilanteesta. Paras veikkaus olisi varmaan minä! Meidän 1,5-vuotias kuopus aloitti siis samassa päivähoidossa, jossa hänen veljensä on ollut jo muutaman vuoden. Myös meidän isoveli on ollut melko pitkään tänä kesänä lomalla, joten hänellekin aikaiset aamut ja pikkuveljen jatkuva läsnäolo on tuonut tähän tilanteeseen hieman haastetta. Olemme keskustelleet alkavasta arjesta ja äitin työhönpaluusta kesän mittaan melko monesti. Keskustelussa meidän esikoinen kerkesi jopa pohtia, että jos äiti menee töihin niin jääkö sitten isi kotiin? Ihanan loogista ajattelua, hihii!

Alkuviikon lapset olivat vain muutaman tunnin hoidossa ja loppuviikosta sitten harjoittelivat jo päiväunien nukkumista siellä. Pääosin kaikki on mennyt hyvin. Aamuisin meidän esikoinen jopa hoputtaa minua lähtemään mahdollisimman nopeasti. Meidän nuorimmainen taas ei alkuun ollenkaan ymmärtänyt, että äiti voisi jättää hänetkin hoitoon tähän paikkaan johon olemme aina aikaisemmin tuoneet isoveljen. Joten kun vilkutin pojille myös kuopuksemme vilkutti muille ja ojensi minulle omat kenkänsä siihen malliin, että hän nyt lähtee minun mukaani. Kun lähden ulos ovesta hän on jokaisena aamuna ollut hieman surullinen. Kun toinen pojista jää itkemään voitte vain kuvitella mitä minä teen kun ovi sulkeutuu. Mutta kun olen tullut hakemaan poikia, kumpikaan (!!) ei halua lähteä kotiin minun kanssani. Hahahaa.. 

En siis tiedä mikä surettaa enemmän: se, että joutuu jättää itkevän lapsen toisen syliin vai se ettei kumpikaan halua tulla kotiin kanssani!

-Såfin