Vierailimme eilen Helsingin Sanomien järjestämässä Valoa Äideille-tapahtumassa. Tapahtumassa oli paikalla arvioiden mukaan noin 700 äitiä ja heidän seurassaan tietysti kunniavieraina vähintään yhtä monta vauvaa ja taaperoa. Täytyy kyllä sanoa, että harvoin olen nähnyt näin monta vaunua parkissa samassa paikassa. Tilaisuuden teemana oli äitien jaksaminen. Odottamattoman suuri yleisöryntäys johtui varmasti hyvin valitusta teemasta, jonka lisäksi äideille oli tarjolla myös mm. manikyyria, päähierontaa jne.
Väsyneitä ja vähemmän väsyneitä äitejä kokoontui kuuntelemaan paneelikeskustelua äitien jaksamisesta. Tapetilla oli mm. se miten suuri kynnys äiteillä nykyään on pyytää apua edes sukulaisilta tai ystäviltä. Avunpyyntö koetaan jotenkin olevan merkki siitä, että on epäonnistunut vanhempana. Moni liian väsynyt äiti yrittää selvitä tilanteesta yksin.
Jokainen äiti tietää miltä tuntuu olla uupunut, vaikka se olisikin vain hetkellinen tunne. Muutaman valvotun yön jälkeen aamiaispöydässä istuminen innostuneen sosetta viskovan vauvan kanssa voi tuntuu liian vaikealta tehtävältä. Mutta voin vain kuvitella miltä tämä uupumus tuntuisi, ilman tietoa lähellä olevasta avusta. Se, että joutuisi tuntemaan uupumuksen tunteen yksin, ilman tukijoukkoja, saisi minut ainakin tuntemaan oloni hyvin pieneksi ja avuttomaksi. En kuitenkaan koe itseäni oikeutetuksi kirjoittaa sen syvällisempää kirjoitusta uupumuksesta tai ylipääsemättömän syvästä väsymyksestä. Olen väsynyt, mutta en liian väsynyt..
Hyvä muistutus itsellenikin oli, että äiditkin voivat vaikean tilanteen tullen auttaa toisiaan!
Äitien paremman jaksamisen puolesta,
Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti