2015/06/27

Pikku Kakkosen leikkipuistossa

Lähdimme hakemaan elämyksiä Tampereen keskustasta ja kun on liikkeellä 1- ja 3-vuotiaan kanssa ei voi olla poikkeamatta Pikku Kakkosen leikkipuistossa. Pikku Kakkosen puisto oli meille uusi tuttavuus, mutta olimme kuulleet että siellä saisi moikata muutamaa vanhaa tuttua kuten mm. Rölliä ja Ransua. Porttia myöten ihan koko puisto oli koristeltu Pikku Kakkos-teemalla ja jostain syystä hahmot, jotka normaalisti houkuttelevat lököttelyhetkeen sohvalle, saivat nyt meidät kaikki oikein leikkisälle päälle. Meidän esikoinen oli harvinaisen touhukas ja halusi kiipeillä ja kokeilla kaikkia eri vempaimia puistossa ja oikeastaan myös me aikuiset innostuimme leikkimään oikein kunnolla. (Anteeksi vain kaikki te muut paikalla olleet aikuiset).. En itse muista milloin olisin keinunut niin kovaa..Hahaa!











Tästä kyseisestä puistosta näkee myös Tammerkoskelle ja päätimme tietenkin jatkaa meidän tutkimusmatkaa sinne. Tampereen hienoin "postikortti"-maisema avautuu nimittäin juuri tälle kohdalle. Meidän esikoinen kiipeili muina miehinä kosken vieressä oleviin vanhoihin puihin, ihan kuin olisi kotonaan tässä kaupungissa.. Mutta kai on helppoa olla kuin kotonaan kaupungissa jossa on näin kiva leikkipuisto ja näin kauniit näkymät!

Manse-terveisin, 

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti