2015/10/31

Uudessa valossa - kun elämä mullistuu

Yhtenä iltana kun tulin töistä kotiin ennen meidän perheen isimiestä ja lapsia näin jotain mitä en ollut nähnyt ennen. Nimittäin oudon valoilmiön meidän kodissa. Aurinko oli juuri laskemassa ja se heitti kullankeltaisen valon meidän kotiin aivan uudesta kulmasta. En laittanutkaan valoja päälle, vaan tartuin kameraan. Tämä valo ei ehkä teidän silmiin näytä kummalliselta, mutta minulle se oli jotain aivan uutta. Näin meidän kodin uudessa valossa. Muutamassa minuutissa tämä valo katosi. Se sai minut miettimään hetkiä jolloin minä olen nähnyt asioita uudessa valossa. Käännekohtia elämässä. Ahaa-elämyksiä.

Näitä hetkiä on tullut vastaan eri kohdissa elämää. Työssä, kotona, ihmisenä ja kanssaihmisenä. Suurin käännekohta minun elämässäni on tietenkin lasten syntymä. Hetki kun omat tarpeet eivät ollutkaan enää ne tärkeimmät. Sen jälkeen maailmaa katsoo aivan eri silmin, aivan uudessa valossa. Tärkeitä käännekohtia on paljon muitakin. Oli se hetki kun tapasin sen oikean ihmisen ja tiesin olevani jotain suurempaa yhdessä kuin erikseen. Oli se työ-minä joka nuorena ensimmäistä kertaa oivalsi, että olen aidosti hyvä työssäni. Oli se hetki kun minulle tärkeä ihminen sairastui ja ymmärsin, että mikään ei ole ikuista. Oli se hetki kun innostuin valokuvauksesta, jonka jälkeen en katsonut mitään enää samalla tavalla - kaikessa rumassakin oli jotain kaunista.  Elämä on täynnä käännekohtia. Nämä ovat muutamia tärkeitä käännekohtia minun elämästäni.

Mitkä ovat sinun elämäsi suurimmat käännekohdat? 

-Såfin

1 kommentti:

  1. Mä olen nuorimmaisen kanssa valvonut satoja öitä ja nähnyt paljon kaikkea ihmeellistä. Pieniä, nopeasti ohi kiitäviä hetkiä, joiden aikana normaalisti olisin ollut sikeässä unessa. Noina valvottuina öinä olen myös viimeistään sisäistänyt mikä elämässä on tärkeintä, mitä ne elämän ihmeet ovat ja millaiset voimavarat ihmisellä sisimmässään voikaan olla. Oon varmaan hullu, kun epätoivon sijaan olenkin kiitollinen valvottavasta lapsestani :)

    VastaaPoista