2016/04/23

Äidit vapaalla

Oletko tullut ajatelleeksi, että jokaista äitiä kohtaan joka pyörii kaupungilla on aina yksi ihminen joka on jäänyt kotiin lasten kanssa?! Niin se on. Kun toinen viettää vapaa-aikaa, toinen aikuinen saa viettää (hieman kiireellisempää) laatuaikaa lasten kanssa. Silti jokainen vanhempi tarvitsee pienen tauon arkeen. Sen pienen hemmotteluhetken. Itse vietän usein vapaa-aikaani tehokkaasti asioita hoidellessa tai kuntoilemassa siskojeni kanssa. Rauhallinen ajattelu, istuminen, aikuisten keskustelu, uuden oppiminen - mikä se on? Joskus harvoin käy kuitenkin niin, että päätän hullutella ja oikein hemmotella itseäni. Näin kävi kun sain kutsun ihanan kampaajani RiinaK:n luokse, joka järjesti asiakkailleen meikki-illan ihanissa tiloissaan Tehtaankadulla Helsingissä. 

Mukanani meikki-illassa oli minun paras ystävä, jonka kanssa vietämme aikaa kahdestaan ilman lapsia ehkä muutaman kerran vuodessa. Aivan liian harvoin siis! Illan aikana saimme nähdä miten luodaan luonnollinen keväinen look ja erityisesti jäi mieleen kaikki ihanat iholle pientä kiiltoa (ns. "shimmeriä") antavat tuotteet. Vähän pohjameikkiä ja "shimmeriä" iholle eikä ole tietoakaan väsymyksen ja lasten kanssa valvomisen jäljistä. Joimme kuoharia yhdessä muiden vieraiden kanssa, naureskelimme nuoruuden kamalille trendeille ja herkuttelimme vatsamme täyteen. Koska niin harvoin vietämme ystäväni kanssa vapaailtaa, päädyimme vielä lähellä sijaitsevaan kortteliravintola Lungiin, jossa söimme hyvät myöhäisillan lohi-taboulehsalaatit. Villejä ja vapaita kun olimme seikkailimme kotiin aivan uudella bussinumerolla joka.. öö.. ei mennyt ihan sinne mine ajattelimme. Hihii..

Kiitos RiinaK virkistävästä illasta!

Näin minä käytin vapaailtani - mitä sinä teit kun viimeksi otit "omaa aikaa"?

-Såfin

(PS. Kiitos myös ystäväni miehelle joka kiltisti haki meidät autolla aivan väärästä kaupunginosasta..)

8 kommenttia:

  1. Ihanan kuulosta, varmasti rentouttavaa!

    VastaaPoista
  2. Kuulostipa ihanalle illalle! Mä en edes muista milloin olisin jossakin käynyt. Kovasti ollaan yhden ystävän kanssa suunniteltu iltaa, mutta meidän miehet on aina eri aikaan vapailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta - usein sitä suunnittelee ja haaveilee ja suurin osa näistä jää toteuttamatta! Onneksi joskus harvoin pääsee kuitenkin näin kunnolla viettämään vapaa-iltaa :)

      Poista
  3. Oi miten ihanan kuuloista!

    Ai mitä tein...no tapasin muun muassa sinut! :) <3

    VastaaPoista
  4. Mitäkö tein viimeksi?! Lähdin blogitutun (en ollut ennen nähnyt oikeasti) kutsumana blogi gaalaan ja jäin yksin hotelliin yöksi. Haaveissa oli nukkua kunnon unet hauskan illan päätteeksi, mutta täällä sitä on heräilty pitkin yötä ja nyt jo hereillä.. Klo 6.27. Väsynyt, mutta henkisesti virkistynyt olo. Kaikki tapahtui lyhyellä varoitusajalla. Onnea on mies, joka kannusti lähtemään ja hoiti kaikki neljä lasta + valmensi säbäpelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi - kuulostaa todella jännältä! :) Minulla käy myös usein noin että kun "saisi" nukkua niin ei sitten väsytä vaan käy jotenkin ylikierroksilla - etenkin kun on jossain uudessa tilanteessa ja on paljon ajateltavaa!

      Poista