2016/04/24

Lapsiparkki on Kotiblogit-lehdessä!

Olen otettu ja tavallaan myöskin nöyrä kaikesta huomiosta mitä blogini on saanut viime kuukausien aikana. On siis tottakai selvää, että itse nautin blogin kirjoittamisesta - mutta se, että niin moni muu haluaa lukea meidän perheen jutuista on kertakaikkiaan aivan mahtavaa! Kaiken muun ihanan touhotuksen ohessa luin yhtenä iltana blogisähköpostejani ja leukani tipahti lattiaan. Minua pyydettiin siinä sähköpostissa mukaan tekemään juttua kevään touko-kesäkuun Kotiblogit lehteen. Minä.. siis mitä!? Vau. Sen kummemmin ajattelematta vastasin nopeasti: että tottakai olen mukana! Sitten alkoi pohdinta ja mietintä sisällöstä, tekstistä, kokonaisuudesta jne. Ja tässä se nyt sitten on - minun ensimmäinen oikea journalistinen julkaisu (jos siis yläasteen koululehtiä ei lasketa)! Hihii..

Päädyin kirjoittamaan meidän perheen yhteisistä askarteluprojekteista, sillä ne tuntuu olevan sellaiset jotka kerta toisensa jälkeen saa minut ja meidän perheen hyvälle tuulelle. Jos pieni pala hyväntuulisuutta tarttuu myös jutun lukijaan, olen onnistunut  tavoitteessani. Kotiblogi-lehti on ostettavissa hintaan 5,95€ ja ehkä se tarttuu seuraavalla kauppareissulla myös sinun ostoskoriin?

Haluan kiittää Kotiblogi-lehden toimitusta mukavasta yhteistyöstä!

-Såfin

15 kommenttia:

  1. Aivan huippua <3 Mun on kyllä pakko käydä tämä lehti ostaas :D
    Ihanaa aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii!! <3 Ihanaa sunnuntai-iltaa teillekin! :D

      Poista
  2. Vautsi! Kuulostaa kyllä huippumahtavalle jutulle! Mä pidin vissiin juuri tuota lehteä jo käsissänikin, mutta nyt täytyy ehdottomasti ensi kerralla kiikuttaa se kassalle asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä todella hieno juttu! Voi harmi ettei vielä tarttunut mukaan - nyt äkkiä ostoksille :D

      Poista
  3. Tää on kyllä tosi hieno juttu! :) Seuraavan kerran kun mennään prismaan niin vilkuilen jos siellä olisi tätä lehteä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä minustakin todella kiva ja jälleen uusi kokemus jota ei olisi tullut koettua ilman blogia :D Ehdottomasti kurkkaat jos Kotiblogit-lehti löytyisi myös teidän kaupasta!

      Poista
  4. Onnea vielä tätäkin kautta ♥ niin siistii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä todella "siistiä". Jeejee! <3

      Poista
  5. Vau! Onnea! Pakko mennä ostaa itelle tämä lehti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ehdottomasti kannattaa ostaa.. hihiii.. :)

      Poista
  6. Oo wautsi, huikeeta <3

    Edellisen numeron ( nmr1) Ikkä toi minulle tulijaisena, täytyy ehdottomasti mennä ostamaan uusi numero <3!

    Ihanaa viikkoa !<3

    VastaaPoista