Sammakoiden vapautus

Olen kertonut ja kauhistellut meidän sammakonkasvatusprojektia aiemminkin täällä blogissa. Me saimme siis joitain viikkoja sitten kotiin purkillisen sammakonkutua lasten isovanhempien pihasta. Te jotka seuraatte meitä instagramissa (@malin.safin) olettekin ehkä nähneet vähän videopätkää meidän sammakoiden menosta viime päivinä. Sammakonkutu pienessä lasipurkissa meidän kuistilla on ollut mitä ihanin projekti meidän pienelle luonnontieteilijälle. Olemme varoen ja huolenpitävästi seuranneet niiden kasvua liikkumattomista palleroista sykähteleviin vilkkaisiin nuijapäihin. Olemme lisänneet vettä purkkiin ja tarkistaneet, että kuistin lämpötila ei ole ollut niille liian kuuma. Olemme myös jutelleet heille ja katselleet heidän leikkejä joka ilta. Koska pieni lasipurkki alkoi käymään pieneksi, päätimme viikonloppuna ottaa suuren askeleen ja viedä ne takaisin luontoon, tai oikeastaan palauttaa ne vanhempieni tontilla sijaitsevaan pieneen lampeen josta ne alun perin otettiin. Sammakoiden kasvaessa he tarvitsevat myös muuta ruokaa kuin lasipurkkiin kertynyttä levää. Nyt oli sen aika..

Palauttamisesta juteltiin jo etukäteen ja kyllähän meidän pieni mies suri sitä, ettei hän enää näkisi sammakoitaan. Hän ei myöskään kuulisi heidän ääntä tai näkisi heidän hyppelehtivän. Silti hän hieman surumielisenä ymmärsi, etteivät ne enää mahtuisi pieneen lasipurkkiin kovin pitkäksi aikaa. Minun äiti keksi sitten hyvän jutun: "palauttaisimme sammakkovauvat äitinsä ja isänsä luokse". Tämä tuntui tehoavan koska niin meidän reipas esikoinen lopulta kaatoi nuijapäät lampeen ja katseli kun ne uiskenteli iloisina vapauteen..

Sen pituinen oli tämä sammakkotarina!

-Såfin

PS. Kun aiemmin äitienpäiväpostauksessa puhuin siitä kuinka olimme kokeneet menetyksen, viittasin siis näihin sammakoihin ja niiden "menetykseen"!