2016/06/15

Valokuvauskurssi

Hehkutin alkuvuonna kuinka innoissani olin eräästä kurssista johon olin ilmoittautunut. Olin silloin kokenut jonkinlaisen ahaa-elämyksen valokuvauksen suhteen joka sitten sai minut vihdoin ja viimein varaamaan paikan valokuvauskurssilta. Kurssi oli hieman pidempi kuin mitä alunperin luulin ja siihen sisältyi jopa ihan muutama kuvausmatkakin. Kymmenen viikon kurssilla olen oppinut enemmän kuin koskaan olisin uskonut. Tiesin, että minulla on ihan hyvä kamera ja tiesin samalla tietäväni aivan liian vähän siitä miten se toimii.

Halusin jakaa teidän kanssa muutamia harjoituskuvia, jotta saisitte pienen käsityksen siitä mitä kaikkea olen tässä viikkojen aikana touhunnut. Kuvat ovat siis harjoituskuvia, ei mestariteoksia..


Kurssilla kävimme läpi teknisiä säätöjä kamerassa ja opimme säätämään niitä suhteessa toisiinsa. Voin myöntää, että harmillisen usein ennen kurssia kuvasin automaatilla, tai säädin vain yhtä (maks kahta) arvoa. Olin vähän niin kuin että mikä h****tin ISO-arvo?! Hahaa..  Nyt kuvaan pääosin täysin manuaalisilla säädöillä ja arvatkaa vaan avaako tämä sata uutta ovea!? Kyllä. Jokaisen kurssikerran jälkeen saimme myös kotitehtäviä ja olen iloinen siitä, että tein ne kaikki. Luulen, että tämä on se osa josta oppi kaikista eniten. Kursilla kuvasimme pimeässä, harjoittelimme sommittelua ja kolmanneksen sääntöä, kuvasimme mallia, ihmisiä suhteessa taustaansa, ylivalotimme tarkoituksella, kuvasimme liikkuvaa kohdetta pitkällä valoitusajalla jne. Raahauduin jopa keskellä yötä kuvaamaan moottoritien yläpuolelle autojen valoja.. Hullu mikä hullu.

Ainut mikä harmittaa kurssin jälkeen on, että nyt tiedän mikä linssi minulta puuttuu ja osaan vielä perustella tämän tarpeen vallan mainiosti! Joo, se ei ole halpa. Ei, ei edes sinnepäin.. Hahaa..

Jos sinua kiinnostaa tällainen kurssi niin tiedot kurssista ja vetäjästä löytyy täältä: KLIK!

-Såfin

PS. toiseksi viimeisessä kuvassa on havannoitu sitä miten erikokoiselta ihminen voi näyttää suhteessa taustaansa riippuen säädöistä, vaikka seisoo täysin samassa paikassa..

18 kommenttia:

  1. Siis tosi huikeita kuvia! Mä haluan valokuvauskurssille myös mutta täälläpäin sellasia ei järjestetä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea :) Kyllä ehdottomasti kannattaa jossain vaiheessa osallistua tällaiselle kurssille jos vaan on mahdollisuus! <3

      Poista
  2. Eikö ole ihan surkeat ne automaattiasetukset! :D Mä en vaan pysty kuvaamaan niillä enää.

    Mulla on hyvä kamera (siis ihan kelpo, vois olla toki parempikin) mutta objektiiveja ei ole kuin yksi ja vaatisin ainakin kaksi lisää, että saisin enemmän syvyyttä jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tässä on tullut tutuksi sen kanssa miksi automaattiasetukset eivät aina pelaa.. :) Objektiiveilla on kyllä myös hauska saada vähän erilaista perspektiiviä, minulla on itseasiassa jo kolme hyvin erilaista objektiivia (50 mm/macro/laaja) mutta nyt ajatuksissa on vielä valovoimasempi yksilö! Hihii..

      Poista
    2. Se valovoimaisempi yksilö kelpais tännekin. Mulla on 18-55 kitti niin en oikee innostu :)

      Poista
  3. Ihanan pitkä kurssi :D Meidän kurssi oli sen verran lyhkäisempi että jäikin tuntumaan että loppui ikään kuin kesken.. Voisi käydä saman myöhemmin uudestaan, kertaamassa :D On kyllä tullut käytettyä manuaali asetuksia paitsi että tarkennus on mulla hakusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä yllätys että se kesti näinkin pitkään. Hyvä minulle.. Hihii :) Perusasioita on muuten ihan hyvä myös kerrata välillä. Tuo tarkentaminen ei myöskään aina ole helppoa etenkin kun kohde liikkuu kokoajan (tarkoitan tässä esim. meidän rakkaita pienokaisia..) <3

      Poista
  4. Vau mitä kuvia♥ Mä niin haluaisin kurssille vaan eihän täällä sellaisia ole. Hieman häpeillen myönnän opintoihini liittyneen jokunen opintoviikko valokuvausta, mutta eihän mulla silloin vielä ollut kameraa jolla olisin kotona harjoitellut ja ennen kuin vuosien päästä sain, oli varmaan kaikki oppi jo unohtunutkin. Tai tiedän mä yhä mitä ISO-arvo tarkoittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! <3 youtubessa on muuten vaikka kuinka paljon hyvää videomateriaalia ja oppaita kuvaukseen. Ja kyllä nämä jutut varmasti on sellaisia jotka helposti myös unohtuu jos ei heti jatka harjoittelua. Kyllä aion edelleen pitää agendalla testata uusia asioita joka viikko! :)

      Poista
  5. Upeita kuvia! Itsekin kävin manuaalikuvauskurssin pari vuotta sitten ja se näkyi heti kukkarossa, koska uusi runko kotiutui kurssin päätyttyä ja uusi linssi odottaa juuri nyt noutoa postissa! :D Ja hyvät perusteet löytyi täältäkin! ;) Itse ainakin tarvitsen edelleen lisää harjoitusta manuaalilla kuvaamiseen, mutta automaattiin en ole koskenut kurssin jälkeen - sen lupasin opettajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ai että - en malta odottaa, että kerrot mikä linssi sinulle tuli! :) Otat muutenkin niin mahtavia kuvia! Vaikka tuntuu kyllä että uuden objektiivin kanssa saa hetken aikaa harjoitella että oppii sen kommervenkit ja vääristymät jne..

      PS. minäkin taidan nyt vannoa tuon saman noiden automaattiasetusten suhteen! <3

      Poista
  6. Ihana! tässähän olisikin idea mitä pyytäisin synttärilahjaksi :D Täytyykin ottaa selvää, että voisinkohan jo mennä tolle ei-ihan-alkeiskurssille kun muutenkin kuvaan vain manuaalilla, mutta tuntuu etten osaa käyttää niitä asetuksia niin laajasti kuin voisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehdottomasti. <3 Hänellä on myös paljon jatkokursseja tarjolla ja lisäksi vielä kuvausmatkoja erikseen! Sinne vaan, suosittelen ehdottomasti hänen vetämiä kursseja - sen verran hauska tyyppi oli myös kyseessä että varmasti pitäisit! :)

      Poista
  7. Odotan syksyä ja sitä, että pääsen ilmoittautumaan valokuvauskurssille. Keväällä osallistuin järjestelmäkameran perusteet lyhytkurssille. Hyvä alku sekin, mutta nyt haluan oppia enemmän. Mielenkiintoista oli katsoa nämä kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sinäkin olet hurahtanut oikein kunnolla! Siinä onkin sinulle sitten kivaa puuhaa syksylle. <3 valokuvauskurssi oli kyllä yksi viikon kohokohdista ja en malttanut odottaa että pääsisin testaamaan ja "tekemään läksyt". Hihii.. :)

      Poista
  8. Mahtavat kuvat. :)
    Mä kyllä vielä joskus haluan tuollaiselle kurssille. En kuvaa oikeastaan ollenkaan automaatti asetuksella vaan säätelen aina eri asetuksia ja kokeilemalla sitten katson mikä olisi hyvä. Olisi kiva myös vähän ymmärtää noista säädöistäni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! :) Kyllä tällaiset kurssit ovat todella antoisia juuri nimenomaan oppii tarkalleen ymmärtämään kaikki ne säädöt ja tekijät jotka vaikuttaa optimaalisiin valoitukseen! Tämä kurssi johon itse osallistuin oli todella huippu!! <3

      Poista
  9. Kuvasi ovat surkeita. Kuvien laatu on myös ihan huttua. Lisäopiskelu olis tarpeeseen. Ja kunnon kamerakalusto kannattaa hankkia. Sori.. ;)

    VastaaPoista