2016/07/16

Ähtärin eläinpuistossa

Kesän aikana olemme pysähtyneet monessa eri kaupungissa ja paikassa ympäri Suomea. Voisi ehkä jopa sanoa, että olemme näin puolivahingossa harrastaneet hieman Suomi-matkailua?! On ollut Porvoo, Parainen, Kokkola, Tammisaari, Tampere, Alavus (Tuuri), Sastamala ja sitten oli Ähtäri, josta halusin kirjoittaa teille ihan oman postauksen sillä tämä paikka jäi meidän kaikista retkistä erityisesti mieleen. Emme koskaan aiemmin olleet käyneet Ähtärin eläinpuistossa ja koska meidän perheessä asuu innokas pieni luonnontieteilijä, päätimme tänä kesänä käydä tutustumassa paikkaan. Kun selvitimme asiaa huomasimme, että matkaa eläinpuistoon meidän mökiltä Tampereelta oli vain puolitoista tuntia. Kynnys lähteä päiväksi käymään, ei siis ollut suuri. Ja hei, Ähtärissä oli myös muuta kuin pelkkä eläinpuisto nimittäin; kivanoloinen kiipeilypuisto, veneiden koeajopiste, kotieläintarha ja myös kylpylähotelli, jossa söimme lounaan ennen puistoon menemistä.

Ähtärin eläinpuistossa eläimet olivat suurissa aitauksissa joiden välillä ne liikkuivat vaapaammin kuin muissa eläinpuistoissa. (tai ainakin se tuntui siltä) Jotkut eläimet tulivat todella lähelle aitaa, kun taas toisia vaarallisia eläimiä sai katsella vähän kauempaa. Aitausten vieressä kulki pururata jonka pituus taisi olla n. 3 kilometriä. Meillä oli rattaat mukana pienemmälle 2-vuotiaalle, mutta meidän vanhempi tyyppi jaksoi itse kulkea koko reitin (ehkä siksi, että hän oli nii-iin innoissaan kaikista eläimistä). Eläinpuistossa näimme Suomen luonnossa vapaasti eläviä eläinlajeja kuten karhuja, susia, hirvieläimiä, lintuja, kettuja jne. Erityisesti meidän sydämen vei pienet karhupennut jotka olivat super-leikkisällä tuulella. Kiipeilivät ja tekivät kuperkeikkoja yleisön mieliksi. Melkein olisin voinut adoptoida sellaisen kotiin.. vaikka viikoksi..?

Ähtärissä oli myös todella mukava henkilökunta. Saimme kuulla paljon mielenkiintoisia juttuja poroista ja yksi toinen työntekijä huikkasi meille ja kysyi halutaanko tulla katsomaan kun hän syöttää vesikkoa. Jos olisimme ottaneet selvää, olisimme varmasti ottaneet omat makkarat mukaan, sillä alueella oli useampi grillauspiste. Me vietimme melkein neljä tuntia ihailemassa näitä eläimiä ja vaikka sää oli hieman kolea ja jouduimme pukemaan päällemme villapaidat, kuoritakit ja sadetakit, olimme todella tyytyväisiä meidän päiväretkeen! Kaikin puolin kiva ja toimiva paikka!

Onko Ähtärin eläinpuisto sinulle tuttu paikka?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Ähtäri on aivan ihana paikka.♥ Meidän pitäisi sinne lähiaikoina mennä. :) Viime kerrasta on kaksi vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä tosi kiva paikka :) Minulle tuli myös yllätyksenä miten "lähellä" se kumminkin on, ajattelin jotenkin, että se olisi enemmän pohjoisessa - mutta minä en olekaan kovin pro tässä maantiedossa!

      Poista
  2. Ähtäri on aivan ihana paikka! Me käytiin siellä viime kesänä ja pakko päästä joskus vielä uudestaan ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä! Mekin ehdottomasti mennään vielä joskus uudestaan! <3

      Poista