Meillä on paljon iloisia asioita meidän elämässä tänä syksynä. Meidän pojat ovat tavallisesti todella hyväntuulisia tyyppejä, leikkivät paljon kahdestaan ja melkeinpä jo pukevatkin kaikki vaatteensa itse yhteispelin. Isoveli tarjoutuu auttamaan pikkuveljeään vetoketjujen ja muiden hankalien vaatteiden kanssa. Me vanhempina katsomme heitä vierestä ylpeinä ja mietimme mitä olemme tehneet ansaitseksemme näin ihanat pojat. Esikoisemme on kiinnostunut kirjoittamisesta, nuorempi opettelee auton osia ja on kiinnostunut työkoneista ja siitä mitä niillä tehdään. Kummatkin oppivat siis jatkuvasti paljon uutta. KUNNES viime viikon alussa kaikki tämä loppui. Arkemme teki täysikäännöksen kun ovesta astui "Turbo-kiukuttelu".
Mikään ei toiminut, pojat riitelivät, halusivat samanlaiset peitot, lakanat ja tietenkin sen saman lelun samalla hetkellä. Mikään ei huvittanut. Ruoka ei maistunut, tai ei ainakaan ilman useampaa muistutusta. Huuto ja melutaso meidän kotona nousi sietämättömäksi. Siis mitä...!#%!? Koko arkiviikon kamppailimme tämän kanssa. Mittasin jopa poikien kuumeen siltä varalta, että selitys löytisi sellaisesta. Ei. Ei mitään. Minne ihanat poikani oli kadonnut..?!
Vietimme seuraavan viikonlopun mökillä ja sama meno jatkui. Uhmaa. Kiukuttelua. Tappelua. Meidän vanhempi karkasi lopulta yksin metsään mököttämään. En ole koskaan 5 vuoden aikana kokenut mitään vastaavaa. Olin neuvoton. Olimme kokeilleet lepoa, aikaisempia iltoja, lahjontaa, yhteisiä hetkiä ja antaneet heille erityisen paljon huomiota ja halauksia. Mikään ei toiminut. En enää keksinyt mitään muuta keinoa kuin kiristys ja takavarikointi (tosi kypsää, tiedän). Takavarikoimme kaikki medialaitteet ja lempilelut vuorokaudeksi. Kerroimme, että kun meno muuttuu ystävällisemmäksi palautamme ne. Ja kappas. Kaikki muuttui. Rauha laskeutui.
En vielä tänä päivänäkään tiedä mikä aiheutti tämän viikon mittaisen turbokiukutteluvaiheen. Ehkä kiire tai stressi tai jokin kummallinen syysmasennuskausi..?! Onneksi se on nyt ohi! Huh!
Oletteko te kokeneet vastaavaa?
-Såfin
Meidän vanhenpi on päästänyt meidän ovesta sisään tommosen turbokiukuttelukaverin ja se ei kyllä meiltä meinaa lähteä. Jäätävää uhmaa, kiukuttelua ja kunnon tahtojen taistoa jokaisesta asiasta ja jokaisen kanssa. Postaus onkin mulla jo puolvalmiina ja olen ajatellut sen saada kirjoitettua loppuun, kunhan jaksan paneutua niinkin ärsyttävään juttuun :D
VastaaPoistaHuhu! :) Juu, ei yleensä tee mieli kirjoittaa tällaisista jutuista, mutta kun alkaa ärsyttämään tarpeeksi niin on vaan pakko purkautua johonkin! Tsemppiä sinne teille turbokiukuttelun selättämiseen.. toivon todella, ettei ainakaan meille tule käymään koskaan enää!! <3
PoistaAapua :D Kuulostaa aika tutulle ja joka päiväiselle. Onneksi teillä laskeentui rauha maahan takaisin :)!
VastaaPoistaNo kyllä! <3 olen ikionnellinen ja samalla vähän shokissa siitä miten pahaksi tilanteet voivat muuttua! Huhu.. :)
PoistaKyllä on tuo koettu ja huh. :D
VastaaPoistaOnneksi meni ohitse. :)
No se on kyllä hyvä, että nämä tällaiset kaudet yleensä ovat ohimeneviä :)
PoistaMeillä usein syksyllä on tuollainen kiukkuvaihe. En tiedä johtuuko kesän jälkeen paluusta arkeen ja sen myötä väsymisestä, pimenevistä illoista vai mistä, mutta onneksi katoaa yleensä melko nopeaan :)
VastaaPoistaMinäkin puoliksi tosissaan mietin tuota jonkin asteista syysmasennusta! Kyllähän aikuisiakin väsyttää enemmän kuin kesällä eikä siihen mikään unimäärä riitä. Lapset ehkä sitten purkaa sen väsymyksen näin..?! <3
Poista