2017/04/12

Lainakoira

Me olemme pitkään haaveilleet lainakoirasta. Meidän pojat ovat niiiiin eläinrakkaita, että minun sydäntäni särkee kun tiedän, ettemme meidän aikuisten allergioiden takia koskaan voida hankkia omaa koiraa. Päätimme kuitenkin, että voisimme yrittää sinnitellä pienen pätkän allergialääkkeiden avulla jotta pojat saisivat kokea minkälaista elämää koiranomistajat viettävät. Toiset haaveilee kesäkissasta, me siis taas kesäkoirasta. Hihii. Tämä meidän haave oli lähempänä toteutumista kuin uskoimme. Tarkemmin sanottuna noin 10 metrin päässä. Meidän lähinaapureille muutti nimittäin talvella pieni suloinen Kultainennoutaja nimeltä Kessu.  Taloyhtiömme kokouksessa selvisi, että tämä pieni, villi ja iloinen karvainen tyyppi oli vailla kesäkotia naapureidemme kesäreissun ajaksi..

lainakoira
lainakoira
lainakoira
Kessu on vielä alle vuoden ikäinen pentu. Hän on villi, iloinen ja tottunut asumaan lapsiperheessä. Meidän lapset rakastuivat Kessuun heti ensikohtaamisella. Kessu-koira karkasi jo heti muutettuaan naapureillemme usein meille kaivautumalla piha-aidamme ali. Kerran hän oli myös jo meidän olohuoneessa tutkimusretkellä kun meidän pihaovemme oli auki. Hihii.. Vaikka tämä koiruus hyppelehtii ja innostuu aina kun lapset lähestyvät niin he eivät arkaile tai pelkää sitä lainkaan. Lapset omistavat jopa pienet muoviset kessu-koirat joilla he usein leikkivät kotona. Ja nyt saamme siis tämän pienen karvakamun lainaksi viikoksi kesäkuun alussa ja emme malttaisi odottaa. Siihen asti saamme sitten harjoitella ulkoiluttamista ja tutustua Kessuun vielä paremmin. 

<3

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanaa, että saatte/lapset saavat tällä tavalla lainakoiran ominaisuudessa tutustua koiraperheen elämään. Nuo alletgiat on niin tylsiä juttuja mutta minkäs niille mahtaa.

    Kivaa viikkoa Såfin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä meistä aivan super-kiva juttu! Viikon verran me aikuiset voimme vielä sinnitellä jotta lapset saavat tämän kokemuksen. Ja onhan tämä pieni koira myös meistä aikuisista tosi suloinen :D

      Ihanaa viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  2. Voisi vähän pelästyä, jos koira kipittää avonaisesta pihaovesta sisälle ja makkariin herättämään perheen ;D Hauskaa, että saatte lainakoiran! Se olisi hyvä malli myös kaikille koiran hankintaa harkitseville.
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh.. Juu, me ei onneksi pelästytty pientä karvapalleroa joka silloin uteliaasti kävi nuuhkimassa meidän nurkkia <3

      Poista
  3. Kultaiset noutajat on ihania♥ Tuollainen laina/hoitokoira on kyllä loistava tapa tutustua koirien hoitamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne ovat todella ihanat - vie sydämen! <3 Nyt sitten katsotaan miten selviämme viikosta Kessun kanssa :)

      Poista