2017/04/16

Näin käy kun yrittää olla tekemättä mitään

Olen hieman huvittunut. Meidän perheen suunnitelmissa oli pitkästä aikaa viettää rauhallista pitkää pyhää ilman reissuja tai kommervenkkejä. Keskittyisimme perheeseen, yhdessäoloon ja rentoiluun. Tiedostimme, että tällainen suunnittelematon ja mutkaton pitkä viikonloppu vaatisi hieman ponnisteluja meiltä. Myönnettäköön, ettei tällainen kunnollinen "tekemättömyys" ole meidän vahvoja puolia. Osaamme kyllä herätä rauhassa, istahtaa aamiaispöytään rauhassa. Siihen se sitten jää. Viimeistään juodessamme toista kuppia kahvia jonkun jalka vipattaa jo salaa pöydän alla. Lista tekemittömistä jutuista pyörii päässä. Vaikka olimme päättäneet, ettemme työstäisi sitä "tekemättiömien loputonta listaa" niin emme tälläkään kertaa onnistuneet pysyä toimettomana..

Yhtäkkiä meidän pihalla on tärytinkone, peräkärryllinen kivituhkaa, lapioita, vasaroita ja vaikka mitä tilpehöörejä. Olimme huomaamatta vaihtaneet suunnitelmat rauhallisesta viikonlopusta tällaiseen pihakunnostus viikonloppuun. Siis mitä tapahtui. Kuka päätti ja mitä? Hahaa.. En kestä. Me nyt siis vissiin tässä ihan "rauhassa perheen kesken rennosti" laitellaan vähän pihakivetystä ja istutuksia kuntoon meidän sisäänkäynnin ympärillä. Varsinaisia suuria muutoksia emme meidän takapihalla tänä kesänä tee, sillä meillä on jo toisessa osoitteessa käynnissä meidän uuden talon rakennusprojekti. Sisäänkäynti ja etupihamme kuitenkin kaipasi kipeästi vähän siistimistä. Pojat olivat tietenkin innoissaan tärytinkoneesta ja auttoivat meidän isi-ihmistä vasaroimaan pihakiviä paikoilleen. Välillä joimme tietenkin voima-mehut ja avasimme pari pääsiäismunaa. Näin tämä meidän pääsiäinen sitten vissiin hurahtaa.

Osaatko sinä olla tekemättä mitään?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Mutta saitte viettää aikaa perheenä, vaikka tulittekin tehneeksi kaikenlaista :) Tekemättä mitään on ihan älyttömän vaikeaa olla. En osaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä totta! Ehkä se yhdessäolo on se mikä lasketaan ;)?!

      Poista
  2. Haha.. Noin siinä käy! Miten paljon voimaa onkaan joutilaisuuden tunteessa. Pojilla oli varmasti mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Sanos muuta.. :D Ja onneksi oli hauskaa puuhastella ulkona yhdessä!

      Poista
  3. Hihii. :D
    Itse tykkään puuhastella kaikenlaista, mutta onnistuu se tekemättömyyskin joskus kun siihen on aikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kadehdin sinua kun pystyt olla tekemättä mitään! Sehän on varsinainen taito! :D

      Poista
  4. Pelkkä makoileminen on niin kovin tylsää! Terkuin se, joka on maannut pakosti koko alkuvuoden ja kaipaisi kovasti jo liikettä :D Meillä olisi muuten samanlaista urakkaa listalla, sillä vanha kivetys pitäisi kaivaa ylös ja korjata salaojaremontin mukanaan tuoma maan kallistuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Tiedät siis mistä puhun! :D Pihakivien laittaminen on palkitsevaa hommaa kun näkyvää jälkeä tulee niin nopeasti. Lapsetkin voivat hyöriä ja pyöriä siinä sivussa <3

      Poista