2017/04/30

Sunnuntaimiehet

Meidän pojilla on tänä vuonna monta kevät-lookia. Kerroin aiemmin meidän välikausivaatteista jotka ovat pääosin arkikäytössä. Niitä vaatteita ei toki aina sovi käyttää esimerkiksi juhlavaatteiden kanssa tai silloin kun haluaa olla hieman "fiinimpi". Viime sunnuntaina kun olimme suuntaamassa brunssille ajattelimme, että on aika ottaa esille myös poikien vähän siistimmät ulkovaatteet. Hankimme tänä keväänä meidän vanhemmalle pojalle uuden Mini Rodinin parkatakin. Hänellä oli aiemmin samanlainen sininen käytössä ja tykkäsimme siitä paljon. Niinpä tuntui järkevältä jatkaa samalla merkillä ja mallilla. Uuden takin kaveriksi piti tietenkin tilata myös uusi pipo joka sopii samaan värimaailmaan. Raidallisen pipon löysin ihanasta Kuopus-nettikaupasta hyvällä alennuksella. 


Vanhempi pieni mies: Takki/Mini Rodini, Pipo/Mini Rodini, Kengät/Timberland, Housut/Me&I
Pienempi pieni mies: Takki/Mini Rodini, Pipo/Aarrekid, Kengät/New Balance, Housut/Me&I

Meidän mielestä oli vähintäänkin sanottuna huvittavaa kun meidän nuorempi mies sai isoveljensä uusista ulkovaatteista pienen raivokohtauksen. Yhtäkkiä hänelle ei kelvannutkaan takki jossa ei ole samanlainen "panda-merkki" kuin isoveljen MiniRodinin takissa oli. Tämä "minä myös"-vaihe on.. kröhöm.. hieman vallitseva meidän perheessä tällä hetkellä. No ei auta. Annoin hänen itkulle periksi ja kaivoin isoveljelle liian pieneksi jääneen takin esille, käänsin hihat ja totesin viileästi, että nyt on sitten samanlaiset "panda-takit" kummallakin. Heh. Joskus on vain helpompi antaa lapselle periksi ja antaa hänen pukeutua liian isoon takkiin. Hän oli totaalisen yllättynyt siitä, että minulla oli tällainen oljenkorsi takataskussa. Hän oli niin yllättynyt, ettei enää muistanut, että hänellä ei ollut samanlaista raidallista pipoa kuin isoveljellä.  Onneksi hän laittoi kuitenkin mielellään omat uudet lenkkarinsa jalkaan jotka hän juuri oli saanut ulkomaanreissun tuliaisina meidän ystävältä.

Näissä tunnelmissa ja kenties näissä sunnuntaivaatteissa meidän perhe lähtee nyt kaupungille vapun viettoon! Iloista vappua sinulle ja perheellesi <3

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Niin tyylikkäät asut! :) Iloista vappua teille! <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat asut♥ Meillä Onni hylkäsi kokonaan rakkaan pandatakkinsa, kun sai tuliaisiksi keltaisen. Hauskaa vappua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa vappua myös sinne! :D Se on kyllä jännää miten tuollainen lempi-väri voi olla niiiin tärkeä lapsille.. <3

      Poista