Vanhemmuus digitaalisella aikakaudella

Osallistuin viime viikolla todella mielenkiintoiseen workshoppiin ja luentoon meidän esikoisen koululla jonka teemana oli vanhemmuus digitaalisella aikakaudella. Illan aikana meidän oli tarkoitus keskittyä lasten käyttäytymiseen sosialisessa mediassa, sekä siihen miten meidän vanhempien pitäisi suhtautua tähän koko aihealueeseen. Minä olisin voinut viettää kokonaisen viikonlopun asiasta keskustellen, sillä aihe on todella mielenkiintoinen. Meillä on me vanhemmat: sukupolvi joka käytännössä on saanut älypuhelimet vasta aikuisuuden kynnyksellä ja sitten toisaalta lastemme sukupolvi jolle ojennetaan (näin kärjistetysti) älypuhelin mukaan ensimmäiselle koulupäivälle. Samalla meidän pitäisi säädellä tämän sukupolven ruutukäyttäytymistä, vaikka meillä ei itsellämme ole sellaisesta kokemusta omasta lapsuudestamme. Aika vaikea yhdistelmä. Me haluamme tietenkin lapsillemme kaikkea hyvää, joten meidän sukupolven tehtävänä on nyt asettaa normit ja säännöt siihen miten lapsen kuuluisi käyttäytyä. Nämä säännöt kulkeutuvat eteenpäin kasvatuksessa vielä monta sukupolvea. Hyväksymmekö siis sen, että lapsemme viettää enemmän aikaa ruudun ääressä kuin pihalla leikkimässä ja tapaamassa kavereita? (sillä pelottavasti kylläkin, tämä on se mihin suuntaan trendi meidän vie)..

Meidän esikoisella on jo älypuhelin ja meidän nuorempi 5-vuotias käyttää sujuvasti jo ipadia kotona. Meidän lapset ovat whatsappissa, muttei muisssa some-kanavissa. Mutta miten meidän aikuisten tulisi säädellä lasten käyttäytymistä laitteiden suhteen? Miksi kaikki alle 10-vuotiaat jo ovat whatsappissa vaikka koko sovelluksella on korkeampi ikäraja? Miten (vai kuuluisiko ollenkaan) lapsen kuuluisi käyttäytyä sosialisessa mediassa? Illan aikana Sosialipsykologian professori kertoi meille erilaisista tutkimuksista sekä ruutuajan kehittymisestä pienillä lapsilla. Hänen mukaan tulokset ovat jokseenkin pelottavia. Esimerkiksi puolet tämän päivän opiskelijoista ovat huomanneet puhelimen ja sosialisen median häiritsevän opiskeluja. Lisäksi kolmasosa heistä ovat itse huolissaan siitä miten paljon aikaa heillä kuluu laitteiden ja somen parissa. On tärkeää muistaa, että se mitä pienenä oppii lapsi soveltaa myös aikuisena. Vanhempien tehtävä on asettaa sääntöjä ja ajatella lapsen hyvinvointia siinä missä lapsi ei itse voi tai osaa sitä tehdä. Meidän pitää siis opettaa lasta rajoittamaan ruutuaikaa ja sosialisen median käyttöä jollain keinoin - mutta miten ja miten paljon?

Luennoitsija kertoi siitä miten pienen lapsen aivot tarvitsee myös "tylsää ja hiljaista" sekä yksinolemisen aikaa kehittyäkseen. Hän kertoi, että etenkin mm. lapsen empatiakyky kehittyy juuri silloin - jo nyt on siis havaittavissa laskua empatiakyvyssä. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että lapsi ei esimerkiksi jokaiselle automatkalle ottaisi laitetta mukaan. On tärkeää istua vain hiljaa joskus, ilman ärsykkeitä. Toki on myös tärkeää saada olla osa nykymaailman käänteitä - kaikkea ei voi kieltää, mutta sille pitää asettaa selkeät rajat. Ja myös meidän vanhempien tulisi näyttää lapsille hyvää esimerkkiä tässä asiassa.

Mielenkiintoinen fakta oli se miten paljon lapset viettävät aikaa ruudun ääressä (TV, tietokone, kännykkä, pelit, some, netin käyttö - yhteensä). 

7-9 vuotiaat arkisin:

alle 2 tuntia - 56%

2-4 tuntia - 40 %  (tästä olen järkyttynyt, 40% lapsista viettää valtaosan illasta ruudun ääressä)

4-6 tuntia - 4%

7-9 vuotiaat viikonloppuisin:

alle 2 tuntia - 30%

2-4 tuntia - 49%

4-6 tuntia - 19%

yli 6 tuntia - 2%

Aika pitikä aikoja ruudun ääressä! Lapsi tarvitsee ennen kaikkea aitoja ihmiskontakteja. Nykyään viesti-keskusteluryhmät sekä monologi-tyyppiset ääniviestit eivät luo taitoja aitoon ja reaktiiviseen keskustelun. Luennoitsia kertoi, että valitettavasti monet lapset pelkäävät jo jollain tasolla kasvotusten tai puhelimitse käytäviä keskustelua. Lapsi ei osaa hahmottaa viestinsaajan reaktiota samalla tavalla kuin normaalissa keskustelussa ja siksi nämä "tavalliset" keskustelut tuntuvat pelottavalta mitä enemmän opitaan pitämään yhteyttä viestien kautta. Sekin puolestaan laskee entisestään aiemmin mainittua empatiakykyä. 

Olin itse kaikesta tästä aika ällistynyt. Minun on yhdessä isi-ihmisen kanssa aika alkaa säätelemään meidän lasten ruutukäyttäytymistä entistä tarkemmin - en ole viemässä sitä pois kokonaan, mutta se on varma, että meidän perheen säännöt tulee muuttumaan dramaattisesti. 

Oletko sinä miettinyt aihetta syvemmin? Mitkä asiat ovat askarruttanut sinua?

-Såfin

PS. Meillä oli myös palaveri jossa koko perhe sovimme yhteisistä säännöistä tähän liittyen. Kerron ensi viikolla lisää meidän perheen some- ja ruutuajan säätelystä.