3-vuotiaan uhmaikäisen äitinä olen pohtinut paljon vanhempana olemista. Raivarit ja ei-sanan toistaminen jo sadatta kertaa päivän aikana koettelee kaikkien hermoja. Miksi et voisi vastata "kyllä äiti"?? Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan meidän esikoista mutta joskus toivoisin mm. pukemisen ja syömisen sujuvan hieman helpommin. Olemme yrittäneet lahjomista, kehumista, uhkaamista ja jäähylle laittamista. Pahamaineisten jäähyjen käyttö jäi meidän perheessä kuitenkin lyhyeen sillä esikoisemme suurin pelko on nyt jäädä yksin. Jäähyt vain ruokki tätä pelkoa ja loppuelämän fobian kehittämistä yritämme välttää...
On monia tilanteita kun olisin voinut olla parempi äiti. Oivallan ne yleensä jälkikäteen. Heikkouteni äitinä on ehdottomasti lyhyt pinna. Muita kehityksen kohteita voisi olla leikkiä lasten kanssa enemmän. (Voiko koskaan olla sitä mieltä että leikkii tarpeeksi??). Nämä ajatukset mielessä ostin kirjan joka sisältää vinkkejä ranskalaisilta vanhemmilta siitä miten voi kasvattaa hyväkäytöksisiä lapsia ja samalla olla hyvä vanhempi. Ranskassa nimittäin lapsilla ei ole uhmaikää, eikä heidän lapset koskaan sano ei..!!
- Kohta parempi äiti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti