2015/02/05

Autoteemaiset synttärijuhlat

Vietimme viikonlopuna 1-vuotisjuhlia autoteemalla. Vieraita meillä oli kahtena päivänä. Ensimmäisissä juhlissa oli "hieman" enemmän lapsia ja toisena päivänä vieraaksemme saapui mummot, vaarit ja muut lähipiirin sukulaiset. Totesimme jälleen kerran, että isompi koti voisi olla ihan kiva, mutta onneksi jokaiselle löytyi loppujen lopuksi jonkinlainen jakkara takamuksen alle. Söimme lasagnea, autopipareita, liikennevalokeksejä ja tietenkin hyvää kakkua. Esikoinen oli auttanut leipomisessa aiemmin viikolla ja oli innoissaan kun muut söivät hänen tekemiä keksejä.





Lasten juhlissa jokainen sai kiinnitttää puuttuvia osia sinitarralla isoon keltaisen autoon. Pienet "kisailijat" saivat palkinnoksi kiinnitetystä autonosasta mitallin. Juhlien loppupuolella etsittiin myös pöydän alle piilotettuja yllätyspusseja. Kuopuksemme sai lahjaksi pikkuautoja, palikoita ja vedettäviä leluja. Hauska lahja oli myös mummon ja vaarin pahvilaatikosta askartelema iso auto, jossa esikoisemme ja kuopuksemme viihtyi vielä monta päivää juhlien jälkeen. Kiitos kaikille juhlijoille - hauskaa oli! 

-Såfin

PS. Mainitsemisen arvoista on myös, että synttärisankari nukkui maanantaina yhteensä viiden tunnin päiväunet. (!!) Tämän perusteella voisi siis sanoa, että nyt on juhlittu tarpeeksi taas vuoden edestä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti