2015/02/19

Kiinalainen uusivuosi

Narinkkatorille kokoontui eilen paljon väkeä katselemaan perinteisiä Kiinalaisia esityksiä, kuten leijonatanssia ja rumpuesityksiä. Joukossa oli paljon lapsiperheitä, ehkä siitä syystä, että juhlallisuudet alkoivat jo sopivan aikaisin iltapäivästä. Kahdella vaunulla varustettuna olimme mekin siellä kesken väkijoukkoa katselemassa värikkäitä ja iloisia esityksiä. Edessämme nökötti suurimman osan ajasta kuitenkin kaksi tyhjää vaunua, sillä lapset olivat suurimman osan ajasta sylissä, jotta he näkisivät paremmin lavalle. Tulipahan sitten samalla tehtyä viikon käsitreenit.. hahaa..




Kiinalaisten kojujen ympäröimänä ja tunnelmallisten paperilyhtyjen alla otimme siis vastaan Kiinalaisen uuden vuoden. Meidän suosikkiesitys oli tietenkin lohikäärmetanssi. Lohikäärmeet kuuluvat meillä kategoriaan: "örkit, monsterit, dinosaurukset" - ja ovat siksi yleisesti hyväksyttyjä missä muodossa vain. Aiemmin päivällä meidän esikoinen valmisteli pikkuveljeään illan koitoksiin esittelemällä lohikäärmeen karjaisuja ja rohkaisemalla 1-vuotiasta sanoilla: "meitä ei sitten pelota illalla, vaikka lohikäärmeet tulevat lähelle". Valaistut värikkäät terrakottasoturit Lasipalatsin kulmalla olivat myös hauskaa katseltavaa meidän esikoisen mielestä. 

Tervetuloa vuohen vuosi 2015!

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti