Olipa kerran prinssi ja prinsessa, jotka olivat tunteneet toisensa syntymästä asti. He oppivat kävelemään, uimaan ja hassuttelemaan yhdessä. Heidän valtakunnassa asui vaarallisia satuolentoja kuten lohikäärmeitä ja röllejä, mutta myös haltioita ja kauniita merenneitoja. Maisemat heidän valtakunnassa muuttuivat yhtenään, eikä heidän tarvinnut kuin räpäyttää silmiään niin heidän edessään oli merirosvolaiva tai kaunis valliriutta. Jotkut kutsuivat heidän taitojaan muuttaa ympäristöään "mielikuvitukseksi". Oli mikä oli, tämä "mielikuvitus" oli heidän omasta mielestään yksi heidän tärkeimmistä voimistaan.
Yhtenä päivänä prinssi oivalsi suuren puutteen heidän olemuksissaan - heiltä puuttui nimittäin kruunut. Kruunut olisivat oleellinen osa heidän asua ja ilman sitä he eivät saisi kunnioitusta muilta satuolennoilta. Niinpä prinssi metsästi hänelle ja prinsessalle kruunut suuresta vaarallisesta kivilinnakkeesta nimeltä Kansallismuseo. Hän paketoi kruunun pilkulliseen vaaleanpunaiseen paperiin, niin ettei neitokainen aavistaisi hänen yllätystään. Kun sopiva hetki koitti, hän pyysi prinsessaa tapaamaan häntä Haltialan tilalla. Tilalla oli paljon taikaa, sillä kun katsoi oikein kunnolla pimeyteen, siellä näkyi isoja sonni-petoja ja monta, monta, monta paksua lammasta joiden vatsan sisällä piileskeli lisää pikku-lampaita. He ihailivat ja silittivät elämiä yhdessä. Kun koitti iltapalan aika hän ojensi vihdoin prinsessalle kruunun. Prinsessa ihastui lahjaan ja palkinnoksi prinssi sai suudelman, mutta ennen kaikkea hän sai prinsessasta hyvän, hyvän ystävän! Ja näin tämä prinssi ja prinsessa olivat valtakuntansa ihan ihka oikeita kuninkaallisia.
Sen pituinen se!
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti