2015/04/21

Tumpeloiden kasvimaa

Valmistaudumme juuri yhdessä esikoisen kanssa laittamaan sormemme multaan, sillä on aika istuttaa kesän herkut meidän kotipihan kasvimaahan. Meillä on n. 4 metrin pituinen melko syvä istutuslaatikko, jonka olemme jo muutamana vuonna istuttaneet täyteen yrteillä, kasveilla ja marjoilla. Tämä kuulostaa siltä, että olisimme varsinaisia viherpeukaloita.. todellisuus on aika kaukana siitä! Emme osaa istuttamisesta juuri mitään ja voisi sanoa, että ihan tuurilla vedetään. Kun pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa näimme ruohosipulin tulleen mullan läpi olimme aidosti yllättyneitä.. Hihii..



Noh, joka vuosi muutumme rohkeammiksi! Monen vuoden kokemuksella päätimme siis tänä vuonna laajentaa istutuksia muutamaan isompaan ruukkuun. Istutamme ruukkuihin lähinnä yrttejä ja salaattia ja isommassa laatikossa kasvaa sitten porkkanaa, herneitä ja vähän mansikkaa. Pyörähdimme jo kaupassa ostamassa siemeniä ja esikoisemme sai tänäkin vuonna valita mieluisat vaihtoehdot. Puisiin nimitikkuihin pääsin rauhallisena hetkenä harjoittelemaan yhtä tiettyä kiemurtelevaa käsinkirjotustyyliä, jota olen salaa ihaillut jo hetken.. Tekstistä ei ensisilmäyksellä saa selvää, joten se houkuttelee lukemaan tarkemmin uudestaan. Hauskaa! 

-Såfin

PS. Lapsiparkki-Blogi sai eilen iltapäivällä kauan odotetun päivityksen Banneriin ja samalla myös muita fontteja hieman viilailtiin. Niin kovasti olin innostunut tästä, että meinasi lasagne jäädä liian pitkäksi aikaa uniin.. Hups! Mitäs pidätte?

4 kommenttia:

  1. Ihania "tikkuja" :D Itsellä on niin huono käsiala että pilaan kaikki onnittelu kortitkin ;) Uudistunut ulkoasu näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Minun oma tavallinen käsiala on myös melko surkea.. tällä tavalla on kiva yrittää peittää sitä, ettei oikeasti osaa kirjoittaa käsin.. hih! ;)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat noi tikut! Itse ajattelin viikonloppuna vihdoin (säävarauksella) innostua ja innostuttaa Tyypin tulevaa kesää varten kukkien idättämisestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaikki kesäpuuha on niin innostavaa.. Toivotaan siis hyvää säätä niin pääsette tekin kukka-hommiin!! :)

      Poista