2016/09/06

Koko perheen rapujuhlat

Meillä on ollut tapana järjestää rapujuhlat joka vuosi meidän mökillä. Se on kiva syy kokoontua ja istua pöydän ympärillä pitkän kaavan mukaan. Tänä vuonna meillä on tiedossa kahdet rapujuhlat joista toiset vietettiin viime viikonloppuna. Paikalla oli meidän pienen perheen lisäksi lasten kummatkin isovanhemmat ja minun siskot perheineen. Rapupöydässämme istui siis kaikki vauvasta vaariin. (kirjaimellisesti) Tykkään rapujuhlista monesta eri syystä. Yksi niistä on se, että nämä juhlat ovat ihanan värikkäät ja ensimmäisiä juhlia johon ehdottomasti kuuluu erilaiset valot ja kynttilät. Me viritämme yleensä syksyllä näitä juhlia varten valtavan teltan meidän mökkimme terassille jonka metallirunkoiseen kattoon kiinnitämme erivärisiä valoja ja pöydälle sytytämme kynttilät. Jos sää sen sallii jätämme teltan seinät kiinnittämättä ja nautimme viimeisistä illoista ulkona ennen kylmien säiden saapumista..

Tällä kertaa meillä kävi hyvä tuuri. Vaikka taivaalta välillä tihkui vettä meidän saaressa ei tuullut yhtään ja istuimme tämän seinättömän telttarakennuksen alla koko illan. Söimme kanttarellikeittoa ja rapuja ja taisi siinä jokunen iloinen laulukin tulla laulettua. Meidän lapset kuorivat (tai siis tutkiskelivat) rapuja ja esiintyivät myöhemmin omalla ekstempore-ohjelmanumerolla; laululla jonka olivat oppineet päiväkodissa. Rapujen kaverina meillä oli muutama ruokaisampi salaatti, leipää ja lämminsavulohta. Jälkkäriksi söimme vielä kakkua marjoilla ja kuorimme jäljellä olevat ravut yhteisvoimin. Illan hämärtyessä kannoimme syntikan ulos ja musisointi jatkui iltamyöhään. Lapset tanssahtivat musiikin tahtiin ja nautti saamastaan huomiosta. Kun pöytä oli siistitty oli saunomisen ja paljuilun vuoro. Ihana ilta, ihanien tyyppien kanssa.

Minkälaisiin rapujuhliin sinä olet osallistunut?

-Såfin 

10 kommenttia:

  1. Voi kun näyttää ja kuulostaa todella hyvältä. Ihanaa kun on paljon porukkaa yhdessä, siitä vauvasta vaariin <3
    Me ollaan myös oltu äitini mökillä rapujuhlissa, ja kivaa oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapujuhlat ovat kyllä aina ihania! :D Ja mitä suurempi porukka, sen kivempaa yleensä on <3

      Poista
  2. Ihanaa :) On varmasti ollut hauskaa :) Meillä on myös ollut jokavuosi rapujuhlta mutta tänä vuonna ei vaan ehditä, harmittaa :)

    http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua oli kyllä! Voi harmi jos ette kerkeä järjestää juhlia, mutta ensi vuonna sitten kahden vuoden edestä :)

      Poista
  3. Ihanaa, rapujuhlat! *suljen silmät ja kuvittelen sen tuoksun nenääni. Tilli, paahtoleipä, ravut.. Valoja, kynttilöitä, tunnelmaa - iloa*

    Ja sitten takaisin tähän päivään :) Rrrakastan rapuja ja rapujuhlia. Meillä on tapana syödä ravut hyvin iltapainotteisesti ja aloittaa vasta joskus seiskan-kasin aikaan, jotta varmasti saa sytyttää kunnon kynttilämeren. Lasten myötä rapujuhlat on vähän aikaistuneet, mutta tänä vuonna teemme poikkeuksen ja syömme rapuja aikuisporukassa muutaman viikon päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Ihana sinä! :D Rapujuhlat on kyllä hauska järjestää nimenomaan niin, että ilta hämärtää ja saa nauttia kaikista niistä valoista ja tunnelmasta. Lapset tosiaan vähän on aikaistanut meidänkin aikatauluja.. Ihanaa, että te pääsette viettämään rapujuhlia aikuisten kesten! Sehän vasta railakasta onkin! Nauttikaa <3

      Poista
  4. Rapujuhlat on kyllä hurjan mukavia! Meillä tyttö löysi kesällä mökiltä ravunpoikasen ja rupesin heti kuvittelemaan kuinka itse ensin mökillä ravustetaan ja sitten kootaan rakkaita ihmisiä mökki täyteen juhlimaan :D Taidetaan kuitenkin mennä tänä vuonna ostetuilla ravuilla ja ihan oman perheen juhlilla. Alkaa meinaan meidän juhlaputki jo väsyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä!? Vautsi mikä löytö. :D Meidän poitsu olisi ollut aivan innoissaan tuollaisesta pienestä elukasta.. Kyllä rapujuhlia voi viettää pienemmässäkin porukassa vaikka tavallisena arki-iltana jos juhlahumu väsyttää! Hihii.. <3

      Poista
  5. Oi kuinka kivan näköiset rapujuhlat teillä on olleet. :)
    Me ollaan viimeksi järjestetty rapujuhlat vuonna 2008..Ompas siitä muuten jo aikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Juu, aika rientää melko nopeasti. On monia asioita joista ajattelin, että ne tapahtui kuin eilen. Sitten tajuankin, että aikaa on kulunut vuosia.. <3

      Poista