2018/05/16

Meidän kotona - Valkoinen sauna

Kun pari viikkoa sitten muutimme rakentamaamme taloon vain yksi huone oli täysin kesken ja se oli saunamme. Tietty ympäri taloa on myös muita juttuja vielä fiksattavana, mutta tuo oli ainut tila joka vielä oli täysin työmaa. Viime viikolla meidän ahkerat Conska-työmiehet tulivat ja laittoivat saunamme kuntoon. Nyt kun jokainen huone on pinnoiltaan valmis ajattelin aloittaa täällä blogissa postaus-sarjan nimeltään "Meidän kotona" jossa esittelen meidän uutta kotia teille sitä mukaan kun olemme sisustaneet huoneet valmiiksi. Aiemmin julkaisin jo kuvia meidän eteisen erikoisesta sienämaalista ja tänään ajattelin, että vuorossa olisi meidän uusi valkoinen sauna johon olen täysin rakastunut..

Halusimme saunahuoneesta raikkaan ja valoisan ja siitä syntyikin idea valkoisesta saunasta. Kun etsin inspiraatio-kuvia valkoisesta saunasta niitä oli hyvin vähän. Sauna nähdään usein sellaisena pimeänä tilana ja pintamateriaalit valitaan juuri sen mukaan. Koska en löytänyt riittävästi "vertaistukea" netistä, aloin loppujen lopuksi epäröimään meidän visiota. Päätimme kuitenkin olla rohkeita ja pysytellä suunnitelmassamme ja onneksi teimme näin sillä siitä tuli aivan mielettömän hieno. Seinään olimme jo rakennusvaiheessa suunnitelleet koko huoneen levysen ikkunan joka oli osa meidän ajatusta tuoda valoa tilaan. Ikkuna on tietty sillä korkeudella, ettei siitä näe sisälle. Lauteet ovat valkoiseksi lakattua haapaa ja toteutimme istuma-alueen niin, että saunojat voivat istua vastakkain juttelemassa.  (tai me aikuiset saamme kummatkin omat puolet pötköttelyä varten. Heh)

Saunasta tuli hyvänkokoinen ja siinä saunoo yhtäaikaa ainakin 6 henkeä. Lauteisiin upotimme löylykiulun ja se on myös valaistu altapäin. Saunan takaseinään nostimme samaa laattaa kuin kylpyhuoneessa on käytetty jotta se sitoisi tilat kivasti yhteen. Valkoinen kiuas on Tulikivi-merkkinen ja se koostuu kolmesta osasta ja on yhtälailla "upotettu" lauteisiin. Kiukaan pinnalle laitoimme valkoiset kiuaskivet kun taas paremmin lämpöä pitävät mustat kivet ovat kiukaan sisällä. Saunan seinä on puoliksi lasia ja puoliksi kiinteää seinää joka on pinnoitettu samalla laattalla kuin saunan takaseinä.

Toissailtana koeajoimme saunaamme ensimmäistä kertaa ja siinä saimme juuri sopivat ja pehmeät löylyt. Lapset viihtyivät saunassa yllättävän pitkään nyt kun mahtuivat istumaan alalauteella hieman matalammassa lämmössä. Toimii. Jess.

Tap-tap-tap (innostustaputus) Olemme ihan supertyytyväisiä meidän uuteen saunaan!

-Såfin

13 kommenttia:

  1. Ei kyllä ihan ensimmäisenä tulisi saunasta mieleen valkoinen väri, mutta onnistuneen näköinen valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tästä tuli kyllä meidänkin mielestä tosi hieno!

      Poista
  2. Onpa kaunis♥ Mä olen haaveillut mustasta saunasta, mutta kylläpä tuo valkoinen onkin ihanan valoisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! <3 Musta sauna on ihanan tunnelmallinen, kun taas valkoisessa saunassa on eri fiilis.. :D

      Poista
  3. Ohooo onpas hieno! En ollut osannut ajatellakaan, että sauna voi olla valkoinen! Siis vau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ilmeisesti valkoinen voi toimia myös saunassa. Hihii..

      Poista
  4. Kodin pintamateriaaleja työkseen myyvänä on annettava pisteet rohkeudesta. Suomalaiset ei millään uskalla tai halua pois siitä iänikuisesta savusauna fiiliksestä. Olisi ihana myyjänäkin miettiä asiat joskus hieman toisin. Kuka uskaltaisi laittaa saunaan vielä väriä?
    Upea on teidän sauna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla palautetta myös ammattilaiselta :) Se on juuri näin, aina ei osaa edes ajatella eri tavalla mutta lopputulos palkitsee kun uskaltaa rikkoa rajoja.

      Ja siinäpäs vasta idea: minkälaiset fiilikset siitä saisi jos saunoisi sinisessä saunassa tai vaikkapa keltaisessa..?!

      Poista