2015/08/28

Meidän pieni iso 4-vuotias

Ehkä arvasitte, että tällainen postaus on vielä tulossa kun me niin kovasti olemme juhlineet viime aikoina. Meidän pieni iso mies on nyt siis täyttänyt 4 vuotta. Apua, N-e-l-j-ä! Vuodessa on tapahtunut hurjan paljon. Hänestä on kasvanut ihanan touhukas, itsenäinen, erittäin luotettava ja melkoisen kiltti pieni mies. Hän tottelee meidän kodin sääntöjä melko hyvin ja tykkää myös kehua muita. Hän auttaa kotitöissä ja tykkää erityisesti olla äitin apuna keittiössä. Hän uskaltaa jo olla ulkona yksin meidän omalla takapihalla, nukahtaa kiltisti omaan huoneeseen ja on reippaasti jo ilman aikuista mm. Bändimuskarissa. Näin kirjoitettuna hän kuulostaa aivan unelmalapselta, ja niin hän ehkä myös on.

Hän on erityisen hyvä piirtämään ja hän saattaa viihtyä piirtämisen parissa kokonaisia iltoja. Näistä taidoista hän on myös saanut kehuja monesta suunnasta (ei siis vain meiltä hieman puolueellisilta vanhemmilta.. Hihii). Leikeissä kaikki monsterit, pikkulegot ja merirosvojutut ovat nyt todella pop.





(Pics 1, 2 & 3 by L. Stormbom)

Välillä hän on hieman ronski etenkin pikkuveljeä kohtaan, eikä aina halua mennä nukkumaan silloin kun nukkumaanmeno tulee vastaan. Hänellä on välillä myös kovin kiire, eikä malttaisi odottaa omaa vuoroaan. (Taitaa olla samat sävelet monessa lapsiperheessä!?) Hän ei halua, että vaatteet hankaavat tai että sukat ovat huonosti, mutta puettavista vaatteista saamme onneksi vielä suurimmaksi osaksi saaneet päättää.

Ystävät ja lähipiiri on hänelle erityisen tärkeitä ja mietimme monesti mitä ne hänen kaverit mahtaa tehdä siellä omassa kodissaan juuri nyt. Hän kertoo ikävöivänsä sellaisia henkilöitä joita ei ole nähnyt "pitkään aikaan" ja osaa olla myös todella empaattinen. Hän matkii meitä vanhempia käytöksessään nyt enemmän kuin koskaan, hyvässä ja pahassa. Hän on mm. oppinut, että aamuisin on "kiire" ja että likapyykin voi heittää alakerran lattialle pesuhuoneen eteen. (Hups!) 

Sellainen hän on, meidän rakas 4-vuotias.

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Ihana poika <3 Onnea vielä 4-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  2. On ne 4veet niin isoja pieniä poikia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! En vaan voi ymmärtää miten nopeasti tämä aika menee..

      Poista