2014/11/12

Milloin vauvan hiukset kasvaa?

Kun odotimme meidän esikoista puhuimme paljon siitä minkälaiset hiukset hänelle mahtaa kasvaa ja missä vaiheessa. Meillä vanhemmilla on nimittäin hyvin erilaiset "hiustaustat". Meidän perheen isillä ei ollut hiuksia lainkaan kun syntyi, eikä tukkaa vielä näkynyt kun hän oli kaksivuotiaskaan. Niihin aikoihin hän oli äitinsä iloksi lohduttanut elämäntapa-kaljupäätä kaupan kassalla: "älä huoli, kyllä se siitä kasvaa". Sittemmin hänelle kasvoi maailman paksuin kiharapilvi ja takatukka joka jätti David Hasselhoffin mennen tullen kakkoseksi. Minulla taas oli tukkaa päässä kun synnyin, ei mitenkään hurjan paljon, mutta normaalisti. 


Meidän pojilla oli kummallakin vähän hiuksia päässä heti syntymästä, aivan kuten minulla. Mutta toisaalta heidän tukka oli hieman karhea, aivan kuten isillään. Poikien tukka ei ole kasvanut mitenkään huimaa vauhtia ja kummankin kohdalla onkin vierähtänyt melkein vuosi ennen kuin hiustilanteessa on tapahtunut edes pientä muutosta. Kun toissapäivänä napsauttelin kuvia meidän kuopuksesta huomasin, että hänellä on kasvanut aika hellyyttävät hiuskiekurat korvien taakse. Siitä se sitten lähtee. Esikoisen kohdalla taas tukkaa saa jo nykyään leikata parin kuukauden välein sillä kasvuvauhti on vain nopeutunut vuosien mittaan.

Eli meidän geeniyhdistelmällä tuli sitten tällaiset hiusveikot - Vaaleat, hieman taipuisat, karheat, paksut, alkuun hitaasti kasvavat hiuspehkot!

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti