Meidän perheessä, kuten varmaan monissa muissakin, kolmevuotias valikoi tarkasti mistä ruuasta pitää ja mistä ei. Ei kuitenkaan vielä siihen pisteeseen, että kokisimme ruokailuhetket mitenkään erityisen stressaavina. Valikoidaanhan me aikuisetkin lempiruokamme, emme vain sano sitä ääneen. Pääsääntönä meillä on, että kaikki syö samaa ruokaa ja kaikkea pitäisi maistaa. Jos lautasella on monta uutta tai erikoista ruokaa voimme tehdä poikkeuksen: Riittää, että maistaa jotain uutta. Haluisimme aina syödä illallista yhdessä mutta käytännössä tämä toteutuu ehkä viitenä päivänä viikossa.
Uhmaikä on tuonut muutaman lisämausteen meidän ruokailuhetkiin. Uutta meillä on satunnaiset täyskieltäytymiset. "Minulla ei ole nälkä. En aio syödä". Kiukuttelua jatkuu yleensä hetken, jonka jälkeen hän syö ihan normaalilla ruokahalulla. Toinen on ruuan kritisoiminen ehkä liiankin voimakkailla sanoilla "Hyi, tää on pahaa" ja "Yök, ällöä". Huomaa, että meillä on kasvatusasiat hiukan kesken. Olemme viimeaikoina yrittäneet opetella, että jos kiukuttaa siitä pitää puhua. Toisaalta ruokapöydässä mielipiteistä ja tunteista ei pitäisi puhua ääneen. Aina kaikessa ei ole lasten kannalta ihan selkeää logiikkaa..
-Såfin
PS. Suolasta meidän kolmevuotiaalla on ilmeisesti aina puute sillä erikoiset ruuat joista hän pitää on oliivit, suolakurkut, tulinen salami, suolapähkinät ja turkinpippurit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti