2015/07/02

Ankka Kaunissaressa

Selailin juuri meidän kesälomakuvia ja ymmärsin, että olen jättänyt kertomatta yhdestä todella tärkeästä kohtaamisesta. Kun viime viikolla olimme veneilleet hetken aikaa idän suuntaan päätimme rantautua Sipoon Kaunissaareen. Siellä meitä vastassa oli kerrassaan erikoinen tervetuliaskomitea. (Kovin äänekäs ja siivekäs sellainen) Nimittäin utelias ankka, joka tuli tarkistamaan, että meidän perheen isi kinnitti veneen köydet tarkalleen oikein. Kun ankka sai vahvistuksen siitä, että laituri ja vene oli tiukasti kiinni toisissaan, hän rohkeni jatkaa matkaa. Tämä ankka seisoi pitkään tarkkailemassa meitä vain noin puolen metrin päässä. Kvaak kvaak..

Kaunissaareen pääsee myös julkisella yhteyslautalla ja siellä onkin kesäisin jonkun verran vierailijoita. Saarta kiertää kaunis luontopolku, jonka varrella ihmiset telttailevat ja asustelevat kaupungin vuokramökeissä. Meidän esikoinen ihmetteli surullisesti teltassa asuvia ihmisiä ja selvisi lopulta että hän luuli kaikkien telttailijoiden olevan kodittomia.. Hihii.. Pysähdyimme lohikeitolle ja jäätelölle saaren ravintolaan. Kiersimme lopulta koko saaren ympäri ja meidän reipas esikoinen jaksoi kävellä itse koko matkan joka on ainakin 5 kilometria pitkä..

Ihanaa tämä kesäralli!

-Såfin

1 kommentti: