2015/07/01

Ihana Venetsia

Aaah, ihana Venetsia! Kolme päivää ihanassa ympäristössä kahdestaan on tehnyt tehtävänsä. Hauskinta Venetsiassa oli se että tämä kaunis historiaa huokuva kaupunki on juuri sitä mitä osasi odottaa. Se on paikka jonka kanavia pitkin kulkee sadoittain gondoleja, paikka täynnä romanttisia pikku siltoja ja paikka jonka pienille kujille eksyy jopa hieman kokeneempi suunnistaja ilman, että se haittaa yhtään. Venetsiassa joka kulman takana on uusi toinen toistaan kivempi ravintola, kahvila ja kipsinaamioita maalaavaa paikallinen taiteilija.




Olimme matkalla iloisia siitä, että olimme päättäneet lähteä reisuun kahdestaan ilman lapsia. Ei pelkästään sen takia, että saisimme viettää paljon kahdenkeskeistä aikaa vaan myös sen takia, että tässä kaupungissa ei olisi ollut helppoa liikkua pienen lapsen kanssa. Venetsian kaupungissahan on tunnetusti kielletty liikkua millään muulla moottoriajoneuvolla kuin veneellä, joten pääosin Venetsiassa tulee käveltyä (pitkin kapeita kujia ja mini-siltojen portaita). Aivan kuten epäilimme, joka kulmalla piilee vaara tipahtaa kanaaliin eikä turistivilinässä olisi voinut päästää pientä lasta kulkemaan lainkaan itsekseen. Kauhukuvani kahdesta vilkkaasta pojasta oransseissa pelastusliiveissä ei siis ollut ollenkaan liioiteltu. Hahaa..




Yhtenä iltana päädyimme Gondoliajelulle - ja se oli täydellistä! Halusimme kiertää pienempiä kanavia ja pysyä poissa ruuhkaisimmilta pääkanalaleilta. Ja arvatkaa mitä..? meidän Gondolieri lauloi kantavalla äänellä italialaisia oppeerakappaleita. Olimme kuulleet, että tämä on todella harvinaista. Sillä hetkellä tunsi kyllä olevan melko etuoikeutettu. Tämän kokemuksen lisäksi olimme tietenkin myös yksi niistä tuhansista turisteista jotka kävelivät Rialton kuuluisaa siltaa, vierailimme Dodgen palatsissa ja joimme Spritzeriä kanaalin varressa. 

Täyden täydellinen ihana Venetsia! 

-Såfin

1 kommentti:

  1. Kuulostaa ihan täydelliseltä lomalta! Mä olisin varmaan kuollut onnesta, jos mä olisin ollut teidän gondolin kyydissä, aah! T. oopperan ja Italian suuri ystävä

    VastaaPoista