2015/08/31

Veljesten yhteinen leikki

Meidän pojilla on reilut 2 vuotta ikäeroa. Leikit heidän välillä on tähän mennessä ollut lähinnä toisen huomioimista, kukkuu-leikkiä ja lelujen näyttämistä. Joskus harvoin he ovat istuneet jonkun leikin ääressä hetken aikaa ja ellei sitä ole voinut kutsua yhdessä leikkimiseksi niin ainakin ovat sitten leikkineet samaa leikkiä. Nyt kun meidän kuopus pian täyttää 2-vuotta, olen alkanut huomaamaan merkittävää muutosta tässä. Toki veljekset vielä tappelevat keskenään leluista, koska onhan se lelu, joka toisella on kädessä saatava juuri N-Y-T. Hahaaa.. Mutta nyt he myös leikkivät yhdessä! Isoveli on alkanut huomioimaan pikkuveljeään eri tavalla ja he ovat kummatkin huomanneet sen olevan ihan hauskaa kun voi leikkiä yhdessä. 

He ajelevat autoilla ympäri huonetta ja joskus heidän autot kolaroivat - sitten nauretaan. He laittavat muumeja autojen sisälle ja meidän esikoinen kyselee muumihahmojen nimiä pikkuveljeltään. He taputtavat toisilleen ja antavat kehuja kun toinen teki jotain kivaa tai hienoa. He selailevat kirjoja yhdessä ja tekevät leikkiruokaa, jota toinen sitten saa maistella. Tällaista leikkiä on niin kiva katsella ja joskus minä yritän salaa ottaa heistä kuvia. Yleensä he kuitenkin huomaavat minut ja keskeyttävät leikkinsä. Joskus käy myös niin kuin viimeksi tässä kuvasarjassa kävi. "Noh äiti, me mennään sitten muualle leikkimään jos sä otat kuvia tuossa". Ja mitä isoveli tekee, niin tekee myös pikkuveli perässä.

Eli heippa-hei. Menkää te vaan leikkimään. Mä istun täällä sitten... rauhassa(??).

Miten teidän lapset leikkivät keskenään?

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Haha, ihan mahtava, että Äiti Jätetään Yksin :D Sitä odotellessa :D Ja on kyllä niin söpöt nää sun pojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onpas kyllä kieltämättä kummallinen tunne, kun minua ei enää päästetä mukaan.. Hihii..

      Poista
  2. Voi hellusia ♥ Meillä on vielä aika alkeellisella tasolla yhdessä leikkiminen mutta kyllä he silti ovat joskus keskenään leikkihuoneessa yllättävän pitkäänkin, ja sitten mä vakoilen nurkan takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. :) Nauti nyt kun sinä vielä "saat" olla mukana (edes vakoilemassa)..

      Poista
  3. Voi ku hellusia pojat <3 Se on niin hienoa huomata kuinka lapsilla alkaa olla oikeesti seuraa toisistaan <3 :)
    Mä kans niin nautin kun meillä 9vee, 4vee ja 2 vee oikeesti leikkivät yhdessä. Meidän Emil on tosi kova leikkimään vielä vaikka on jo "iso poika" ja osaakin hienosti viedä noita meidän "älliä ja tälliä" :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että teilläkin leikki sujuu! <3 Oli se kyllä hieno tunne ja olen niiiin iloinen siitä, että he tulevat niin hyvin toimeen keskenään! Toisaaltahan tämä on myös haikeaa - minua ei enää tarvita samalla tavalla kuin ennen. :)

      Poista