Eräterapiaa

En itse ole mikään eräihminen. Todellisuus on se, että en voisi kuvitella viettäväni vapaaehtoisesti edes yhtä yötä teltassa. En tykkää ötököistä, märistä sukista tai muiden mukavuuksien puuttumisesta. Tähän on kuitenkin olemassa yksi poikkeus ja se on marjastaminen, olettaen että selkeät pakoreitit ja tarvittavan mukavuudet ovat lyhyen matkan päässä. Kaikesta parasta on lähteä metsäretkelle perheen kanssa. Se on suorastaan terapeuttista - on vain me ja luonto. Lapset jaksavat poimia ja maistella marjoja hetken aikaa ja uppoutuvat sitten nopeasti muihin metsäleikkeihin kun me vanhemmat jatkamme marjastamista. Samalla on jotenkin tunne, että teemme jotain mitä ihmiskunta aina on tehnyt: keräämme luonnonantimia talteen tulevaa syksyä ja talvea varten.

Huomasimme nyt viikonloppuna, että meidän mökin läheisyydessä olevat puolukat olivat kypsyneet juuri sopiviksi ja lähdimme pienten kippojen kanssa liikkeelle metsään. Kävimme nopeasti vaihtamassa kipot isompiin sillä marjoja oli todella paljon pienellä alueella. Poimimme lopuksi tarpeeksi puolukoita, jotta saamme keitettyä niistä ihan kivan määrän hilloa. Meidän viikonlopun metsäretkeltä jäi ainoastaan tallentumatta kameraan lasten ihanat irvistysilmeet kun he maistoivat puolukoita. Heidän pienet naamat menivät kutakuinkin niin ruttuun kuin se on mahdollista ja sen jälkeen seurasi pieni tärinä. Hihii.. Lupasin heille, että hillo maistuu sitten aivan erilaiselle kuin itse marja. 

Onko teillä tapana käydä puolukkametsässä? 

-Såfin