2016/02/09

Raakaruokaan tutustuminen

Meillä on jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus siskojeni kanssa osallistua raakaruokakurssille. On osoittautunut melkoisen hankalaksi löytää sopivana ajankohtana järjestettyä kurssia, eikä näitä kursseja nyt oikeastaan mitenkään hirveästi edes järjestetä. No me sitten reippaina tyyppeinä ajateltiin, että järjestetään sitten itse itsellemme tällainen kurssi. Uuteen "ruokauskontoon" tutustuminen omin päin ei tietty ole helppoa ja sitä varten olemme joutuneet opiskelemaan hieman.

Jos raakaruoka-konsepti ei ole sinulle tuttua niin se tarkoittaa käytännössä puhtaiden ja jalostamattomien raaka-aineiden käyttöä kypsentämättä ja jäädyttämättä. Ainekset eivät missään vaiheessa saa jäätyä alle 0 asteeseen tai kuumentua yli 42 asteeseen. Käytännössä raakaruuassa ei myöskään käytetä lihaa, maitotuotteita, sokeria tai esimerkiksi jauhoja. Raakaruuassa suositaan luomua ja lähellä tuotettuja puhtaita raaka-aineita.

Me olimme etukäteen laatineet raakaruokaillallis-menuun ja siihen kuului mm. Gazpachokeittoa, Waldorfin salaattia ja Raakasuklaakakkua. Olimme pitäneet manteleita ja erilaisia pähkinöitä likoamassa vedessä yön yli. Jokaiseen vaiheeseen liittyi paljon pilkkomista ja tehosekottimella murskaamista. Kuorimme manteleita, muussasimme avocadoja ja pilkoimme yrttejä. Melkein 2,5 tunnin työn jälkeen pääsimme vihdoin maistelemaan tuotoksia ja voin kertoa, että oli hyvää (isolla H:lla!!). Etenkin raakasuklaakakkua voisin syödä vaikka joka päivä.

Oletko sinä kokeillut raakaruokaa?

-Såfin

PS. Rikoimme kyllä sääntöjä sen verran, että ruuanlaiton lomassa tuli nautittua muutama lasi kuplivaa. Tällainen käytöshän ei periaatteessa sovellu tällaiseen raakaruoka-iltaan ollenkaan. Mutta jääköön se siis meidän väliseksi salaisuudeksi! Hihii.. 

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä! Pitäisi kyllä joskus itsekin ahkeroida jotain muutakin ruoaksi, kun aina niitä samoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä oli kyllä ehdottomasti juuri sellainen erilainen menu.. ja kannattaa ehdottomasti kokeilla vaikka illanistujaisissa :D

      Poista
  2. Oi, tämä oiskin kiva teema illanvietolle! Ihanan näköisiä herkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan :D

      Poista
  3. Tämä on kyllä sellainen juttu mitä pitäisi joskus kokeilla, kuulostaa vaan kovin työläältä! :D Mutta ihanan näköistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työlästä se oli, mutta kivassa seurassa se aika kuluu kivan puuhan ääressä nopeasti! Ja ruuan kanssa näprääminen voi olla jopa vähän "terapeuttista".. Hihii! <3

      Poista
  4. Kiitti, mulle iski just yönälkä :D Ehkä pitäisi joskus itsenkin kokeilla :)

    VastaaPoista