2016/02/10

Se on caRRRamba!

On se melkoisen iso juttu kun ensimmäistä kertaa kuulee sen ehkä vaikeimman kirjaimen oman lapsensa suusta. Viime viikkojen aikana olemme kuulleet meidän juuri 2-vuotta täyttäneen tyypin suusta sen kuuluisan R-kirjaimen jo aika monta kertaa. Ensimmäistä kertaa hän sanoi hiljaa vaaaRi. Käänsimme päätämme ja kyselimme tietenkin heti hössöttäen "oiii sanoitko RRRRR??". Noh, eihän se tietty käskystä tule. Sittemmin olemme kuulleet R-kirjaimen yleistyvän kaikenlaisissa sanoissa. Hän sanoo Rakas, huRja, angRi bööRd, jne. Ei aina, mutta aika usein.


Meidän pienin puhuu nykyään myös kokoajan paljon. Suuri osa hänen puheesta on vielä sitä papatusta ja välillä meillä on hieman vaikeuksia ymmärtää ihan kaikkea mitä hän sanoo. Nykyään hän osaa kuitenkin jo ilmaista itsensä niin, että ymmärrämme mitä hän haluaa tai mitä on sattunut. Hänellä on toisaalta aika ihana tapa puhua. Hän koostaa lauseensa niin, että ne ovat täyspitkiä riippumatta siitä tietääköhän kaikkia sanoja joita haluisi käyttää. Hän täyttää "ne tyhjät" kohdat papatuksella ja johonkin väliin työntää sitten ne avainsanat joiden perusteella me sitten tulkitsemme koko lauseen..

Minkä ikäisenä teidän lapset ovat alkaneet pyöräyttelemään "äRRää"?

-Såfin

5 kommenttia:

  1. Ihana♥ Meillä on periytynyt aika hyvin mun isän puolelta myöhäinen ärrä. Minä ja esikoinen opittiin se suvun tapaan noin 6-vuotiaina. Saas nähdä miten pojilla menee! Tai no, isommalta en sattuneesta syystä nyt vielä päräyttelyä odotakaan, mutta josko tuo vaikka yllättäisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä "ärrä" tulee kyllä tosi eri aikaan lapsilla <3 Muistan myös, että siskoni kutakuinkin ensimmäinen ääni oli "rrrrrrr..." ja minulla se taas tuli myöhemmin :)

      Poista
  2. iihana ärrä-taituri :D <3 <3 Onnittelut pikkuselle <3

    Meillä on kaikki muut oppineet kyllä reilustikkin alle 2veenä, mutta Mimosa kullannupulla on vielä vaikeuksia <3 Eikähän se sieltä vielä tule :)

    VastaaPoista
  3. äRRRRä on melkein hienompi virstanpylväs kun se eka sana. Ei ihan, mutta melkein :) Esikoinen osasi ärrän kolmevuotisneuvolassa, mutta ei vielä kaksi vuotiaana. Jossain siinä välissä se siis sen oppi. Kuopus on nyt 2,5v eikä ainakaan vielä tule päräyttävää ärrää.

    VastaaPoista
  4. Ihana <3 Meillä Napa oppi tosi aikaisin, sillä pöristeli r:ää jo 1v nä.
    Vähä yli 1v nä tuli jo traktoria ja muuta :)

    Meillä Napa oppi aika ajoissa sanoja ja puhumaan, mutta kävelemään vasta 1,3v.

    VastaaPoista