Milloin hänestä tuli näin iso? (ja minusta näin vanha..)

Laitoin muutama päivä sitten instagramiin kuvan kirjeestä joka sai minut tirauttamaan muutaman kyyneleen. Saimme nimittäin postia siitä, että meidän 5-vuotiaan olisi määrä aloittaa eskarissa nyt syksyllä. Apua! Ihan sellainen pikku viesti tömpsähti tuosta noin vaan meidän postilaatikkoon. Ajatuksissani pyöri ensin se miten meidän esikoinen vasta syntyi enkä ollenkaan haluaisi antaa hänelle lupaa kasvaa isoksi vielä. Hän saisi olla minun taapero vielä monta vuotta. Tosiasia on kuitenkin se, että hänestä on jo tullut iso ja todella reipas. Hän haluaa opetella lukea, rakastaa tehtäväkirjoja ja oikein janoaa tietoa. Meidän pojat ovat myös olleet tähän asti perhepäivähoitajan luona hoidossa ja siellä piirit ovat turvallisen pienet. On selvää, että etenkin tämä meidän tuleva eskarilainen kaipaa jo laajempaa kaveripiiriä. Pihalla hän hakeutuu aina leikkimään samanikäisten kanssa ja harrastusryhmissä hän nauttii samanikäisten tyyppien kanssa hengailemisesta. Mutta että ESKARI!

Toisekseen minulla tuli mieleen se, että on se kummallista miten meidän poitsu jo on pian koulussa ja minä olen vielä se sama tyyppi joka olin 6 vuotta sitten kun hän syntyi. Yhtään päivää en ole vanhentunut. Heh. Tiedän tietenkin, ettei tämä ole totta mutta siltä se rehellisesti sanottuna tuntuu. Olen ihan sama tyyppi joka olin silloin hänen syntyessä mutta yhtäkkiä minun pitäisi olla valmis valmentamaan häntä koulupolulla, auttaa läksyissä ja ottaa paineita hänen menestymisestä (tai vähintään tahdosta menestyä). Tämän oivallettuani tajusin, että ehkä meille vanhemmille tekee ihan hyvää aloittaa tämä kaikki pehmeällä laskulla. Eskarilla.

Saiko joku muu myös postia?

-Såfin