Minulla on ikävä..

Eilen töiden ja päiväkotipäivän jälkeen ajelimme Hämeenlinnaan tervehtimään lasten pikkuserkkuja pitkästä aikaa. Olin tietenkin innoissani siitä, että saisimme nähdä heitä. Mutta huolestuttavaa oli se, että olin myös innoissani siitä, että saisin istua kokonaisen tunnin paikoillani autossa työpäivän jälkeen. Niin paljon energiaa minulla on tällä hetkellä arki-iltaisin, että saatan olla innoissaan tällaisesta asiasta. Heh. Automatkaa taittaessa maisemat pimenivät ja pikkuhiljaa moottoritiellä ajelevat autot saivat taistella reittinsä räntäsateen läpi. En tiedä mitään ällöttävämpää. Typerä pimeys. Typerä loska. Typerä. Typerä. TYPERÄ. Silloin tajusin miten ikävä minulla on kesää. Aurinkoa. Lämpöä. Mökkiä. Perheaikaa. Energiaa. Jäätelöä. Kesäruokaa. Puistojoogaa. Minulla on ikävä kaikkea tätä..

Nythän joku positiivari voisi sanoa, että kyllähän nämä päivät tästä jo pikkuhiljaa muuttuvat valoisimmiksi. Niinhän ne tekevät. Mutta rehellisesti sanottuna minulla on juuri nyt TODELLA ikävä kesää. Niin ikävä, että tahtoisin heittäytyä lattialle ja vetää sellaiset taaperomaiset itkupotkuraivarit ja huutaa kunnes joku toisi kesän takaisin.. Äh.

Onko sinulla ollut samanlaisia tuntemuksia lähiaikoina?

-Såfin

PS. Niin ja kiitos vaan, että saimme tulla istumaan valmiiseen ruokapöytään ja kiitos siitä, että edes joku jaksoi viihdyttää lapsia taikatempuillaan.. :)