2017/03/15

Mutsi treenaa

Pienten lasten vanhempana joudun usein käyttämään mielikuvitusta kun haluan löytää aikaa treenaamiselle. Usein olisi vain helppo sanoa, etten kerkeä. Haluan kuitenkin liikkua ja yritän löytää aikaa omille harrastuksille myös keskellä arkea. Jokseenkin teen tätä täysin itsekkäistä syistä, sillä ilman liikkumista en olisi yhtä virkeä ja saanhan treenatessa myös sitä kaipaamaani omaa aikaa. Mutta jos ihan totta puhutaan niin minusta tuntuu siltä, että liikuntaan käytetty aika on aina varastettu jostain muusta ajasta. Yöunista, perhe-ajasta tai ajasta jolloin voisi hoitaa esimerkiksi kotitöitä. Silti teen sitä. Missä vaiheessa minä sitten kuntoilen? Miten saan oman arkiviikkoni sujumaan? ja miltä tavallinen treeniviikkoni näyttää?

Minun työpaikalla on hyvä kuntosali ja siellä järjestetään ohjattua liikuntaa jokaisena arkipäivänä aamuin ja illoin. Tämä on minulle aivan ehdottoman suuri etu koska minulla ei mene aikaa ylimääräisiin siirtymisiin. (ja joo, jokainen säästetty minuutti on plussaa!) Vaikka minulla on kuntosalikortti myös toiseen paikkaan, käytän useimmiten työpaikkallani olevia palveluita sen kätevyyden takia. Kuntosalilla yhdistän aerobisen ja lihastreenin yleensä 50/50 periaatteella. (tiedän, ettei tämä ole optimaalista mutta se sopii minulle) Kuntosalilla esim. juoksen tai poljen 25-30 minuuttia jonka jälkeen treenaan yhden lihasryhmän läpi. Käytännössä herään vain hieman aikaisemmin niinä päivinä kun treenaan ennen työpäivää. Kun taas jään sporttaamaan töiden jälkeen olen sopinut, että joku muu hakisi sinä päivänä lapset päivähoidosta. Viime viikolla tällä periaatteella tuli treenattua seuravaasti.. 

Treeniviikkoni
Ma: 60 min työpaikan kuntosalilla (ennen töitä, 7.30-8.30) & venyttely-rullailua 20 min. illalla lasten mentyä nukkumaan. (21-21.20)
Ti: 70 min kestävyysjoogaa (kotona illalla, youtube/ohjattu tunti)
Ke: 60 min työpaikan kuntosalilla (heti töiden jälkeen, 16.00-17.00)
To: -
Pe: 60 min työpaikan kuntosalilla (heti töiden jälkeen, 15.30-16.30)
La: Perheuinti & kevyttä kävelyä perheen kanssa
Su: Ulkoilua ja kävelyä perheen kanssa & 20 min. venyttely-rullailua.

Kuten huomaa, viikonloppusin liikumme yhdessä koko porukalla ja silloin ei tule harrastettua ns. "hikiliikuntaa" ollenkaan. Priorisoin silloin meidän yhdessäoloa ja käymme pulkkailemassa, kävelyillä tai uimassa. Keväällä ja kesäisin lenkkeilen ja käyn kävelyillä paljon enemmän ja silloin kuntosalitreenit jäävät ehkä vähemmälle. Odotan todella paljon niitä iltoja kun valoisaan aikaan voi lähteä ulos pyöräilemään lasten kanssa, tai lenkkeillä siinä vieressä. Tähän minulla ei kuitenkaan tunnu olevan puhtia kun ulkona on pimeää. Kaiken kaikkeaan minulla ei ole mitään tiettyjä tavotteita treenaamisen kanssa. Haluan yksinkertaisesti pysyä terveenä ja virkeänä, se riittää minulle.

Miten sinä liikut? Liikutko yksin vai lasten kanssa?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Nuo työpaikkojen tarjoamat / tavalla tai toisella mahdollistamat treenit ovat ihan huippujuttu! Jokainen siirtymiseltä säästetty minuutti kun tosiaan on tärkeä.
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Ilman työpaikan tarjoamia liikkumismahdollisuuksia, en usko että liikuisin niin paljon kuin nyt teen.. :)

      Poista
  2. Itsellä on suuri pelko, että treenaaminen jää pitkäksi ajaksi minimiin, kun parin kuukauden päästä lapsi syntyy. Se on tosin varmasti pieni hinta :D

    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännää aikaa kun perheeseen syntyy uusi tyyppi! :) Kokonaan nyt ei tietty itseäänkään kannata unohtaa, mutta toki prioriteetit menee vähän uusiksi! Tsemppiä loppuodotukseen sinne teille!

      Poista
  3. Tuollainen työpaikan tarjoama liikkumismahdollisuus kuulostaa mahtavalle! Meidän piti miehen kanssa alkaa taas yhdessä käymään salilla mm. Onnin kerhon aikana, mutta nyt haaveilen edes siitä tutusta kävelylenkistä ihanassa kevätauringossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävelylenkit auringossa ovat ihan parasta! <3 Me käytiin joitakin vuosia sitten aina kahdestaan kuntosalilla meidän isi-ihmisen kanssa mutta se loppui lyhyeen - keksittiin vaan äkkiä kaikkea muuta kivaa tekemistä.. hihii..

      Poista
  4. Iso peukku työpaikan salille! Harmittaa kovasti, kun me muutettiin syksyllä uusiin tiloihin ja siellä ei salia nyt sitten enää ole... mä NIIN odotan, että pääsen taas odotusajan jälkeen "normaalisti" liikkumaan... nyt oon jo about heittänyt hanskat tiskiin kaiken suhteen - kunhan tässä vaan pärjäilee nää loput 10 viikkoa! Sä oot kyllä tosi aktiivinen liikunnan kanssa, huippu juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin muistan tuon loppuraskauden - se tunne kun haluaisi liikkua mutta energiat/liitoskivut/supistelut eivät sallineet.. Äh! No onneksi ei kestä kauan ennen kuin jo pääset heittämään vaunulenkkiä pikkuisen kanssa! :D

      Poista