2017/03/24

Projektikoodi: Linnunpönttö

Minun äiti soitti minulle yhtenä sunnuntai-aamuna erittäin innoissaan. Hän oli keksinyt, että hän haluaa tehdä linnunpöntön yhdessä lasten kanssa. Inspiraatio tähän projektiin oli saanut alkunsa Yle:n Miljoona Linnunpönttöä kampanjasta jonka tavoitteena on tuoda helpotusta kolopesijöiden kasvavaan asuntopulaan. Kampanjassa on tarkoitus myös tarkistaa ja rekisteröidä vanhat toimitakelpoiset linnunpöntöt. Tähän mennessä on rekisteröity jo yli miljoona pönttöä, mutta kaikki linnunpöntöt ovat tarpeellisia. Niinpä lähdimme yhdessä haalimaan tarvikkeita tähän pieneen kodinrakentamisprojektiin ja kokoonnuimme vanhempieni pihalle jonne linnunpönttö oli tarkoitus pystyttää..

Linnunpöntön rakentamiseen on olemassa hyvät, mutta tarkat ohjeet. Mm. koloa porattaessa on huomioitava sen koko, ettei petolinnut tai muut eläimet mahtuisi siitä sisään. Linnunpöntössä tulisi myös olla pienet reiät pohjassa jotta mahdollinen vesi valuisi ulos. Naureskelimme ohjeille ja sille, ettei ainakaan ennen vanhaan linnunpöntöissä ollut esimerkiksi huopakattoa - mutta kai tämä tulevaisuus on tullut myös linnunpönttöihin. Kunhan ei nyt sentään mitään sähköjä aleta asentamaan niihin. Hihii.. Pihalla sitten sahasimme ja porasimme ja noudatimme ohjeita hyvin tarkkaan. Lopputulema on nyt sitten yksi kappale lisää rekisteröityä linnunpönttöä. Tällä hetkellä odotamme vielä asukkia, mutta lupaan kertoa kun lintu muuttaa rakentamaamme pönttöön..

Oletko sinä mukana talkoissa? Onko teillä linnunpönttöä?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Rakentaminen onkin hauskaa puuhaa! Me tehtiin viime keväänä lasten kanssa linnunpönttö, mutta se tais olla vanhanaikainen versio sillä huopakatto puuttui :D Hyvin kelpasi kuitenkin tinttiperheen kodiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. minua kyllä tosiaankin nauratti tuo huopakatto.. no ainakin pysyy hyvänä monta, monta vuotta! :)

      Poista