2015/01/01

Juhlien valmistelua

Valmistelimme eilen uudenvuodenjuhlia yhdessä esikoisen kanssa. Hauskin juttu oli popkornien kypsentäminen. Pop-pop-pop! Olemme monesti syöneet popkornia, mutta laiskuuttamme sortuneet ostamaan ne valmiina kaupasta tai jonkun ammattilaispoppaajan kojusta. Jopa kuopus keskeytti lastenkirjojen repimisen alas hyllystä siksi aikaa kun maissinjyvät poksahteli keittiössä. Istuimme alas ruokapöytään ja esikoinen täytteli hauskoja pieniä muffinssivuokia lämpimillä popkorneilla. Prosessin aikana muutama taisi myös kadota suuhun. Vajaan vuoden vanha kuopus katseli kateellisena esikoisen puuhia ja sorruimme tietekin antamaan muutaman makupalan myös hänelle..






Ennen kun vieraat saapuivat, askartelimme vielä seinätekstin ja sovittelimme juhlavaatteita. Juuri ennen h-hetkeä jännitys on kova ja esikoinen juoksee edestakaisin olohuonetta ja kyselee milloin juhlat alkaa..

Olemme valmiit toivottamaan vuoden 2015 tervetulleeksi!

-Såfin

Ps. surffailin "popkorn"-sanan oikeinkirjoitusta netistä. Suomeksi popkorni kirjoitetaan k:lla, mutta siitä voi käyttää myös sanaa Paahtomaissi. Hahaa!


1 kommentti:

  1. nam, är sugen på lite paahtomaissi ;D h. sis

    VastaaPoista