2015/01/12

Lämpöön, kiitos!

Tämä on se kuva, jota kesällä aion katsoa juuri silloin kun tuntuu, että lämpöön läkähtyy ja luulee kaipaavansa takaisin talveen. Kesällä ostamamme kasvimaakoriste on jäätynyt pystyyn lumihankeen.. brrrr.. Onneksi meidän perhe pääsee kohta ottamaan varaslähdön kesän viettoon, kun lähdemme joidenkin viikkojen päästä viettämään isäkuukautta ulkomaille. Matkakuumetta on jo jonkun verran ja olen myös saanut muutamia kommentteja matkavalmistelujen turhasta stressaamisesta.


Minun matkastressiin lievittämiseen on olemassa vain yksi keino, ja se on listojen luominen. (Hieman pakkomielteistä sellaista, mutta onneksi osaan vielä nauraa itselleni). Tällä yritän muistaa kaikki fiksut ja vähemmän fiksut asiat, jotka pitää hoitaa ennen matkan lähtöä. Lopulta listoja voi olla esimerkiksi kuusi. Esimerkkejä listoista on mm. jokaiselle oma muistilista siitä, mitä pitää pakata mukaan, mitä tavaroita meidän pitää hankkia ennen reissua ja muita hoidettavia asioita. Tällä kertaa hankittavien listalla on mm. UV-puku, aurinkorasvat (jotka haluamme ehdottomasti ostaa Suomesta) ja kuopukselle muutamat kevyemmät vaatteet. Hoidettavien asioiden listalla on jo jonkun aikaa kummitellut mm. meidän rokotteet ja passin uusimiset..

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty - vai miten se meni??

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti