Niin se vain on todettava: täytän pian 30 vuotta. Olen ihan avoimesti kertonut ystävilleni, että olen pienen kriisin partaalla. Hassua sinänsä, se on vain vuosiluku - mutta silti! Kun teininä ajattelin tulevaisuutta, vedin usein rajan juuri tähän 30-vuoteen. Ennen sitä minulla piti olla aviomies, timanttisormus ;), lapsia, koti, koulutus jne. En tarkalleen tiedä mitä kaikkea tällä listalla oikein on, sillä en ole pitänyt siitä mitään virallista kirjaa (niin kuin olen pitänyt monesta muusta asiasta, hahaa).. Se on kai juuri se mikä ahdistaa. Hirveästi kaikkea olisi pitänyt saavutta ennen kuin tulee "vanhaksi" ja täyttää 30!
Alan asiantuntija varmasti käskisi miettiä kaikkea sitä, mitä jo on saavuttanut ja iloita niistä. Onhan niitä saavutuksia paljon: ihana perhe, tutkinto, ystävyyssuhteet, koti ja jopa se timanttisormus! En vähättele niitä lainkaan. Pelottavinta on se, että mielessäni ei ole yhtään suurta asiaa jonka haluan tehdä tai saavuttaa ennen kuin olen 40, 50 tai 60... Olo on vähän niin kuin pyörivällä kompassilla: Jokin suunta pitäisi valita seuraavaksi...
Yhtenä päivänä innostuin käymään läpi omia vauvakuvia 30-vuoden takaa ja siinä oli jotain terapeuttista. Minun vinkkini on siis että, jos ei pysty katsomaan eteenpäin voi aina katsoa taaksepäin menneisyyteen :)
Yhtenä päivänä innostuin käymään läpi omia vauvakuvia 30-vuoden takaa ja siinä oli jotain terapeuttista. Minun vinkkini on siis että, jos ei pysty katsomaan eteenpäin voi aina katsoa taaksepäin menneisyyteen :)
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti